Skip to content
Ammatillista koulutusta, taideaineita, pelilinjoja, lähiruokaa sekä kokous- ja majoituspalveluja maaseutumiljöössä, Tampereen keskustan kupeessa.

Oppisopimuskoulutuksella voit opiskella kaikkiin AhlmanEdussa järjestettäviin ammatillisiin tutkintoihin. Myös lyhyempiä opintoja, esimerkiksi osatutkintoja, voi suorittaa oppisopimuksella.

 

Oppisopimuskoulutuksessa suurin osa opiskelusta tapahtuu työpaikalla työtä tehden. AhlmanEdussa toteutettava koulutus täydentää työssä oppimista. Oppisopimuskoulutus on hyvä vaihtoehto, jos haluat

  • oppia käytännön työtehtävissä
  • oppia ensimmäisen ammatin
  • vaihtaa alaa
  • täydentää nykyistä osaamistasi
  • saada palkkaa

 

Oppisopimuksella voit suorittaa minkä tahansa ammatillisen perustutkinnon, ammattitutkinnon, erikoisammattitutkinnon tai niiden osatutkintoja.

Oppisopimuskoulutuksen pituus vaihtelee osaamistarpeen ja henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaan. AhlmanEdussa kaikki opiskelijat ovat aikuisia, joten oppisopimus on mahdollinen, mikäli olet täyttänyt 18 vuotta. Yläikärajaa oppisopimuskoulutukselle ei ole. Opiskelijan viikoittaisen työajan tulee olla keskimäärin vähintään 25 tuntia.  https://www.oppisopimus.fi/opiskelijalle/

 

Työpaikalla opiskelijaa ohjaa työpaikkaohjaaja. Työpaikkaohjaajan tehtäviin kuuluvat myös työtehtävien suunnittelu sekä opiskelijan ohjaus, palautteen antaminen ja osaamisen edistymisen arviointi. Työpaikkaohjaaja on yhteyshenkilö oppisopimusopiskelun osapuolten välillä. Lisätietoa työpaikkaohjaajalle  ohjaan.fi

 

Teoriaopetus oppilaitoksessa tukee työpaikalla tapahtuvaa oppimista. Työpäiviltä työnantaja maksaa opiskelijalle työehtosopimuksen mukaista palkkaa. Oppisopimuskoulutuksessa pätevät normaalin työsuhteen edut ja velvollisuudet, kuten lomat. Oppilaitoksessa opiskeltavien teoriapäivien aikana AhlmanEdu maksaa oppisopimusopiskelijalle opintososiaalisia etuuksia, mikäli työnantaja ei maksa tältä ajalta palkkaa. Opintososiaalisiin etuuksiin kuuluvat mm. päiväraha ja matkakorvaus.

Viisi henkilöä lyö nyrkit yhteen tietokoneiden yläpuolella.

Oppisopimus työnantajalle

 

Oppisopimus on mahdollisuus kouluttaa olemassa olevaa henkilöstöä tai rekrytoida ja kouluttaa uusia osaajia. Kouluttamalla työntekijän työpaikalla saat tarpeeseesi sopivinta osaamista nopeasti ja kustannustehokkaasti. Työttömän työnhakijan palkkaamiseen voit saada palkkatukea alueesi TE-palveluista.

 

Oppisopimusopiskelijan työnantajana sitoudut:

  • Tekemään vähintään 25 h/vko -työsopimuksen opiskelijan kanssa
  • Maksamaan työehtosopimuksen mukaista palkkaa sivukuluineen
  • Nimeämään opiskelijalle motivoituneen työpaikkaohjaajan
  • Järjestämään opiskelijalle monipuolisia opiskeltavan alan työtehtäviä, joissa voi hankkia koulutuksen tavoitteen mukaista osaamista
  • Huolehtimaan siitä, että opiskelija pystyy osallistumaan opiskeluun koulutuksen järjestäjän oppimisympäristössä*

 

*Voit työnantajana päättää alasi työehtosopimusta noudattaen, maksatko oppilaitoksen oppimisympäristöissä tapahtuvan opiskelun ajalta palkkaa opiskelijalle. Opiskelija on oikeutettu opintososiaalisiin etuuksiin (päiväraha, perheavustus ja matka- ja majoituskorvaukset), mikäli edellytykset täyttyvät.  https://www.oppisopimus.fi/tyonantajalle/

 

Rekrytoinnin yhteydessä työnantajalla on mahdollisuus palkkatukeen koko oppisopimusajalle työttömän tai irtisanomisuhan alla olevan työntekijän kohdalla. Harkinnanvaraisen tuen määrittelee TE-toimisto eli päätös palkkatuesta tulee olla ennen oppisopimuksen solmimista. Työnantaja hakee  palkkatukea  te-palveluiden kautta.

Henkilö kirjoittamassa vaaleanpunaiselle post it -lapulle.

Oppisopimus yrittäjälle

 

Yrittäjälle oppisopimuskoulutus on mahdollinen

  • jos sinulla on Y-tunnus ja käytät yritystoimintaasi vähintään 25 h/viikko
  • suoritat koulutuksesta suurimman osan omassa yrityksessäsi töitä tehden ja osan oppilaitoksessa, verkossa tai etänä

Oppisopimusopiskelulla laajennat verkostoasi ja saat uusia ideoita menestyksekkääseen yrittäjyyteen. Koulutuksen tarkoitus on aina kehittää yritystä ja sen toimintaa. Opiskele oppisopimuksella ammattialasi tutkinto tai yrittäjyyteen liittyvä tutkinto. Yrittäjät ovat oikeutettuja opintososiaalisiin etuuksiin, jos osallistuminen koulutukseen aiheuttaa ansiomenetyksiä.
Kun hakeudut oppisopimuskoulutukseen, tarvitset ohjaajaksesi mentorin. Mentori on henkilö, jolla on osaamista ja kokemusta yrittäjyydestä. Mentorin on oltava asiantuntija yrittäjän opiskeleman tutkinnon alalta. Mentori tukee yrittäjää opintojen etenemisessä koko oppiajan. Voit löytää mentorisi omista verkostoistasi tai hakemalla mentoria valtakunnallisesta mentoripankista.

Katso lisää: https://www.oppisopimus.fi/yrittajalle/

 

Näin haet opiskelemaan oppisopimuksella:

Kun olet löytänyt työpaikan ja olet sopinut mahdollisuudesta aloittaa oppisopimuskoulutus, ota yhteyttä AhlmanEdun hakijapalveluihin hakijapalvelut@ahlman.fi

Selvitämme yhdessä tilanteesi ja mahdollisuutesi oppisopimuskoulutukseen.

Kiinnostuitko? Kysy lisää:

Opiskelija- ja hakijapalvelut

Tavoitettavissa arkisin klo 9-15.

 

Uutiskirje