Opiskelupaikka Tampere, monimuotokoulutus
Koulutus alkaa 31.7.2023.
Koulutuksen voi aloittaa tapauskohtaisesti ympäri vuoden, jos opiskelija hankkii oppisopimuspaikan. Lisätietoja: hakutoimisto@ahlman.fi
Haku 1.2.-31.3.2023 Opintopolussa.
Hakijalta edellytetään: 18 vuoden ikää sekä maatalousalan perustutkinto TAI lähihoitaja, sosiaali- ja terveysalan perustutkinto TAI työkokemusta pieneläinklinikalta.
Koulutuksen hinta 500 €
Klinikkaeläinhoitajat avustavat eläinlääkäriä eläinklinikoilla hoitotoimenpiteissä, tekevät yleisiä laboratoriotutkimuksia sekä huolehtivat eläinpotilaiden hoidosta ja hyvinvoinnista. AhlmanEdussa teoriaosaaminen siirretään käytäntöön klinikkatyöskentelyssä ja perustaitoja pääsee harjoittelemaan mallinukkekoiralla. Klinikkaeläintenhoitajan tutkinto sopii ihmisille, jotka osaavat organisoida oman tekemisensä tehokkaaksi, ovat valmiita oppimaan koko ajan uutta sekä kehittämään itseään.
Alalla erikoistutaan esimerkiksi anestesiaan ja leikkaussalityöhön, asiakaspalveluun, puhtaanapitoon ja hygieniaan. Ala menee vauhdilla eteenpäin ja vaatii innokkuutta ja motivaatiota jatkuvaan uuden oppimiseen. Tavoitteenamme on kouluttaa klinikoille hyviä eläintenhoitajia, jotka hallitsevat perustiedot ja ovat valmiita syventämään oppimistaan.
”Opettajilla on valtava tietopääoma, jota annostellaan sopivasti.” – Päivi Jarkko, opiskelija.
• tuntee eläinten anatomiaa ja fysiologiaa
• tuntee mikrobiologiaa ja tautioppia
• ymmärtää kuinka eläimen elimistö toimii
• on osallistunut ruumiinavaukseen
• ymmärtää eläinten käyttäytymistä
• hallitsee farmakologiaa eli lääkeaineoppia sekä lääkelaskentaa
• hallitsee näytteenoton ja osaa tehdä yleisiä laboratoriotöitä
• osaa antaa ensiapua
• hallitsee klinikan puhtaanapidon ja hygienian
• tuntee eläinten ruokintaan ja lisääntymiseen liittyviä perusasioita
• tuntee leikkaussalityöskentelyn, säteilyturvallisuuden ja välinehuollon
• Eläinklinikoilla
• Pieneläin-, tuotantoeläin- tai hevossairaaloissa
• Eläinlääkäreiden vastaanotolla
• Eläinten hyvinvoinnista huolehtiminen eläinklinikalla
• Leikkaussalityöskentelyssä avustaminen ja välinehuolto eläinklinikalla
• Röntgenkuvaus eläinklinikalla
• Laboratoriotyöskentely eläinklinikalla
• Asiakaspalvelu eläinklinikalla
Koulutukseen haetaan Opintopolussa.
Hakijalta edellytetään:
Hakijat valitaan yhteispistemäärän perusteella (max. 30 pistettä).
Hakemuksen perusteella hakijoista valitaan ensin soveltuvuuskokeeseen kutsuttavat, jonka pisteet lisätään hakemuspisteisiin.
Hakijoita arvioidaan seuraavin kriteerein
Koulutus ja työkokemus (9 pistettä)
Perustelut (5 pistettä)
Soveltuvuuskoe (12 pistettä)
Hakemus täytetään Opintopolussa.
Hakemuksessa sinun on ilmoitettava korkein suorittamasi tutkinto.
Työkokemuksesta on laskettava ja ilmoitettava erikseen sekä alaan liittyvä että muu työkokemus. Hakemukseen on liitettävä kopiot todistuksista, jotka osoittavat koulutuksen ja työkokemuksen.
Valmistaudu hakemuksen täyttämiseen tutustumalla tutkintosi sisältöön ePerusteet-sivustolla. https://eperusteet.opintopolku.fi/#/fi/ammatillinen/4454270/tutkinnonosat (pakolliset tutkinnon osat 14-18)
Kutsumme hakemuksen perusteella parhaimmat pisteet saaneet hakijat soveltuvuuskokeeseen, joka järjestetään 5.5.2023 AhlmanEdun tiloissa.
Motivaatiokirje
Soveltuvuuskokeeseen kutsuttuja pyydetään lähettämään ennakkotehtävänä motivaatiokirje 28.4.2023 mennessä osoitteeseen hakutoimisto@ahlman.fi. Ohjeet motivaatiokirjeen kirjoittamiseen saat soveltuvuuskoekutsun yhteydessä.
Soveltuvuuskoe
Klinikkaeläinhoidon osaamisalan soveltuvuuskoe järjestetään 5.5.2023. Lähetämme sähköpostitse kutsun ja ohjeet soveltuvuuskokeeseen valituille viimeistään 21.4.2023. Lähetämme myös tiedon niille hakijoille, joita ei valittu tällä kertaa soveltuvuuskokeeseen.
Soveltuvuuskoe sisältää pienryhmissä annetusta aiheesta hakijoiden kesken käytävän dialogitehtävän sekä käytännön osuuden, joka sisältää yksilö- ja ryhmätehtävän. Voit valmistautua valintapäivään perehtymällä huolellisesti kutsussa annettuihin ohjeisiin ja materiaaleihin. Sinun ei kuitenkaan tarvitse opiskella alaan liittyvää kirjallisuutta tms. ennen soveltuvuuskoetta, saat tarvittavan materiaalin ja perehdytyksen soveltuvuuspäivässä.
Julkaisemme valinnan tulokset osoitteessa Opintopolussa 22.5.2023 mennessä. Käy tarkistamassa valinnan tulos sekä vastaanottamassa mahdollinen opiskelupaikka Oma Opintopolussa 5.6.2023 mennessä.
Opiskelijoiksi valituille lähetetään kesäkuun aikana myös ohjeet opintojen aloituksesta.
Opiskelu alkaa mm. etätehtävien tekemisellä 31.7.2023.
Koulutus toteutetaan tiimioppimisen mallilla yhdessä ajattelemalla ja tekemällä mm.
Tutustu tiimioppimisen malliin: Tietoa hakijalle
Viikonloppuna olisi taas tekemistä tarjolle kaikenikäisille AhlmanEdun lähiruokapäivä-tapahtumassa klo 10-14 😍 Tervetuloa ❤️ @ahlmansuomenkarja
Viikonloppuna olisi taas tekemistä tarjolle kaikenikäisille AhlmanEdun lähiruokapäivä-tapahtumassa klo 10-14 😍 Tervetuloa ❤️ @ahlmansuomenkarja
Kouluun on palattu ja uudet ykkösetkin avosylin otettu vastaan mm. tämän kaltaisen kysymyksen kautta ❤️🤭 #backtoschool #eläintenhoitaja #ahlmanedu
Kouluun on palattu ja uudet ykkösetkin avosylin otettu vastaan mm. tämän kaltaisen kysymyksen kautta ❤️🤭 #backtoschool #eläintenhoitaja #ahlmanedu
Ei ehkä uskoisi mutta meidänkin ammattitaitovaatimuksiin kuuluu pienimuotoista nikkaroinnin hallintaa. Tänään valmistuikin näyttötyönä muutamat linnunpöntöt 🐦🔨🛠️ #nikkarointi #tiimioppiminen
Ei ehkä uskoisi mutta meidänkin ammattitaitovaatimuksiin kuuluu pienimuotoista nikkaroinnin hallintaa. Tänään valmistuikin näyttötyönä muutamat linnunpöntöt 🐦🔨🛠️ #nikkarointi #tiimioppiminen
Tänään treenailtiin lehmien kuntoluokitusta. Se että lehmällä näkyy luut, ei välttämättä tarkotakkaan että lehmä ois laiha, taikka päinvastasesti! Kuvitella 🤭 🐄 #suomenkarja
Tänään treenailtiin lehmien kuntoluokitusta. Se että lehmällä näkyy luut, ei välttämättä tarkotakkaan että lehmä ois laiha, taikka päinvastasesti! Kuvitella 🤭 🐄 #suomenkarja
Tänään teemana selkärangattomat otukset. Tunnistatko joitain yksilöitä kuvasta? @ahlmanedu #selkärangattomat #tiimioppiminen
Tänään teemana selkärangattomat otukset. Tunnistatko joitain yksilöitä kuvasta? @ahlmanedu #selkärangattomat #tiimioppiminen