Skip to content
Ammatillista koulutusta, taideaineita, pelilinjoja, lähiruokaa sekä kokous- ja majoituspalveluja maaseutumiljöössä, Tampereen keskustan kupeessa.

Opiskelupaikka Tampere, päiväopetus. 

Opintojen kesto n. 1,5 – 2,5 vuotta henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman mukaisesti. 

Koulutus alkaa 31.7.2023.

Kohderyhmä: Yli 18-vuotiaille alasta kiinnostuneille. 

Haku 1.2.-31.3.2023 Opintopolussa.

Sinusta eläintenhoitaja?

 

Uskomaton sijainti, mahtavia ihmisiä, paljon eläimiä ja teorian opettelua käytännön kautta – siinä neljä asiaa, joita hehkuttavat niin AhlmanEdun eläintenhoitajaopiskelijat kuin koulutuksen vastuuvalmentajat. Työpaikalla tapahtuvilla oppimisjaksoilla voi selvittää, millaista uraa kohti omia opintoja kannattaa suunnata. Eläintenhoitajana pitää olla valmis tekemään töitä ja kantamaan vastuuta, sillä kyse on elävistä olennoista sekä opintojen aikana, että työelämässä. Meiltä valmistuneella eläintenhoitajalla on perusosaaminen sekä valmius toimia eläimien kanssa.

 

AhlmanEdussa on pieneläintilan lisäksi navetta, jossa on geneettisesti arvokas länsisuomenkarjan, pohjoissuomenkarjan ja itäsuomenkarjan geenipankkikarja. Eläintenhoitoalan opiskelijat pääsevät oppimaan täysin uniikissa ympäristössä sekä oppivat lypsyä ja nautojen hoitoa suomenkarjan kolmen rodun kanssa.

 

AhlmanEdun eläintenhoitoalalla oppiminen tapahtuu tiimeissä. Opiskelu on opiskelijalähtöistä, eikä ketään jätetä opinnoissa yksin, vaan oma tiimi on tukemassa omalla yksilöidyllä opintopolulla eteenpäin.

Nainen pitää sinivalkeaa lintua kädessä.

Tutkinnon suorittanut eläintenhoitaja

voi toimia eläintenhoitajana maatilalla, lomittajana, kotieläinpuistossa, löytöeläinkodeissa, eläintarhassa, eläinlääkärin vastaanotossa ja muissa eläinalan yrityksissä

voi työskennellä myös lemmikkieläinkaupan tai -hoitolan palveluksessa tai tutkimusavustajana

voi toimia yrittäjänä

saa perusvalmiudet myös oman eläinhoitoalan yrityksen perustamiseen

Koulutuksen voi aloittaa joustavasti ympäri vuoden, jos opiskelija hankkii oppisopimuspaikan.
Lisätietoja: hakijapalvelut@ahlman.fi

”Täällä välitetään, että me oikeasti opitaan!” – Pinja Jousinen, eläintenhoitajaopiskelija.

Tietoa hakijalle:

Meille voit hakeutua, kun opintojen alkamiseen mennessä:

  • olet täyttänyt 18 vuotta
  • olet suorittanut peruskoulun
  • sinulla on riittävä suomen kielen taito (taso B1)

Perustutkinnon suorittaminen on opiskelijalle maksutonta ja opiskelupäiviin kuuluu lounas. Kustannuksia voi tulla esimerkiksi oppikirjoista, opintoretkistä, työvaatteista ja -jalkineista sekä muista opiskelumateriaaleista.

Hakijat valitaan yhteispistemäärän perusteella (max. 30 pistettä). Hakemuksen perusteella hakijoista valitaan ensin soveltuvuuskokeeseen kutsuttavat, jonka pisteet lisätään hakemuspisteisiin.

 

Hakijoita arvioidaan seuraavin kriteerein

Koulutus ja työkokemus (9 pistettä)

  • Koulutus
  • Työkokemus alalta, johon hakee
  • Työkokemus, muu

Perustelut (12 pistettä)

  • Tiedot alasta ja opiskelusta AhlmanEdussa
  • Tavoitteet opiskelulle ja työllistymiselle
  • Alaan liittyvä osaaminen ja harrastukset
  • Valmiudet suorittaa tutkinto

Soveltuvuuskoe (9 pistettä)

  • Tarvittavat tiedot ja taidot
  • Soveltuvuus alalle
  • Valmiudet dialogiin

Hakemus täytetään Opintopolussa.

Hakemuksessa sinun on ilmoitettava korkein suorittamasi tutkinto. Työkokemuksesta on laskettava ja ilmoitettava erikseen sekä alaan liittyvä että muu työkokemus. Hakemukseen on liitettävä kopiot todistuksista, jotka osoittavat koulutuksen ja työkokemuksen.

Valmistaudu hakemuksen täyttämiseen tutustumalla tutkintosi sisältöön ePerusteet-sivustolla. Löydät tiedot palvelusta tutkinnon nimellä tai suoraan linkkinä siltä sivulta, jolta siirryit tälle hakulomakkeelle. Tutustu myös tietoihin opiskelusta AhmanEdussa osoitteessa ahlmanedu.fi.

 

Hakemuksen perusteluissa sinulta kysytään seuraavia asioita:

Tiedot alasta ja opiskelusta AhlmanEdussa

  • Millaista osaamista alallasi tarvitaan?
  • Miksi haluat opiskelemaan juuri AhlmanEduun?

 

Tavoitteet opiskelulle ja uralle

  • Mitä tutkintoosi sisältyviä opintoja erityisesti odotat ja miksi?
  • Mihin työtehtävään ja työpaikkaan haluaisit työllistyä opiskelun jälkeen tai sen aikana?

 

Alaan liittyvät harrastukset ja osaaminen

  • Mitä alaan liittyvää muuta koulutusta tai osaamista sinulla on?
  • Mitä alaan liittyviä harrastuksia tai kokemusta sinulla on?

 

Liitteet

  • Opiskelutodistukset
  • Työtodistukset

Koska AhlmanEdussa opimme yhdessä tiimeissä, haluamme arvioida myös valmiuksiasi dialogiin. Siksi kutsumme hakemuksen perusteella parhaimmat pisteet saaneet hakijat soveltuvuuskokeeseen.

 

Soveltuvuuskoe

Maatalousalan soveltuvuuskokeet järjestetään 2.-10.5.2023 välisenä aikana. Lähetämme sähköpostitse kutsun ja ohjeet soveltuvuuskokeeseen valituille viimeistään 21.4.2023. Lähetämme myös tiedon niille hakijoille, joita ei valittu tällä kertaa soveltuvuuskokeeseen.

Soveltuvuuskoe on pienryhmissä annetusta aiheesta hakijoiden kesken käytävä keskustelu tai yksilötehtävä-/haastattelu. Voit valmistautua valintapäivään perehtymällä huolellisesti kutsussa annettuihin ohjeisiin ja materiaaleihin.

 

Materiaali- ja valmistautumisohjeet hakijalle

Keskusteluun saattaa liittyä ennakkotehtävä, johon ohjeet lähetetään kutsun yhteydessä.

Julkaisemme valinnan tulokset osoitteessa Opintopolussa 17.5.2023 mennessä. Käy tarkistamassa valinnan tulos sekä vastaanottamassa mahdollinen opiskelupaikka Oma Opintopolussa 31.5.2023 mennessä.

Valituksi ja valitsematta tulemisesta lähetetään päätös kaikille hakijoille viimeistään 9.6.2023. Opiskelijoiksi valituille lähetetään kesäkuun aikana myös ohjeet opintojen aloituksesta.

Opiskelu alkaa mm. etätehtävien tekemisellä 31.7.2023 ja ensimmäinen paikalla oloa vaativa orientaatiopäivä on 14.8.2023

Koulutus toteutetaan tiimioppimisen mallilla yhdessä ajattelemalla ja tekemällä mm.

  • kirkastamalla ja kiteyttämällä ydinasiat ja tavoitteet
  • suunnittelemme, miten voimme saavuttaa tavoitteet
  • kokeilemme ja toteutamme suunnitelmat käytännössä
  • keskustelemme tiimissä meille tärkeistä asioista
  • reflektoimme tekemistämme

Tutustu tiimioppimisen malliin: Tietoa hakijalle

@ahlmanelain

Tänään päästiin tutustumaan sammakoihin. 🐸🐸
#tiimioppiminen #sammakko

Tänään päästiin tutustumaan sammakoihin. 🐸🐸
#tiimioppiminen #sammakko
...

Ei ehkä uskoisi mutta meidänkin ammattitaitovaatimuksiin kuuluu pienimuotoista nikkaroinnin hallintaa. Tänään valmistuikin näyttötyönä muutamat linnunpöntöt 🐦🔨🛠️ #nikkarointi #tiimioppiminen

Ei ehkä uskoisi mutta meidänkin ammattitaitovaatimuksiin kuuluu pienimuotoista nikkaroinnin hallintaa. Tänään valmistuikin näyttötyönä muutamat linnunpöntöt 🐦🔨🛠️ #nikkarointi #tiimioppiminen ...

Tänään treenailtiin lehmien kuntoluokitusta. Se että lehmällä näkyy luut, ei välttämättä tarkotakkaan että lehmä ois laiha, taikka päinvastasesti! Kuvitella 🤭 🐄 #suomenkarja

Tänään treenailtiin lehmien kuntoluokitusta. Se että lehmällä näkyy luut, ei välttämättä tarkotakkaan että lehmä ois laiha, taikka päinvastasesti! Kuvitella 🤭 🐄 #suomenkarja ...

Tänään teemana selkärangattomat otukset. Tunnistatko joitain yksilöitä kuvasta? @ahlmanedu #selkärangattomat #tiimioppiminen

Tänään teemana selkärangattomat otukset. Tunnistatko joitain yksilöitä kuvasta? @ahlmanedu #selkärangattomat #tiimioppiminen ...

Navetta on saanut nuorta täydennystä 🐮 Utu on kotiutunut ihan tässä viime viikkoina Salosta asti opiskelijoiden ja talon väen kasvatettavaksi ❤️ Neiti onkin hyvin kotiutunut, ruokahalusta päätellen 🤭 
@ahlmanedu @ahlmansuomenkarja

Navetta on saanut nuorta täydennystä 🐮 Utu on kotiutunut ihan tässä viime viikkoina Salosta asti opiskelijoiden ja talon väen kasvatettavaksi ❤️ Neiti onkin hyvin kotiutunut, ruokahalusta päätellen 🤭
@ahlmanedu @ahlmansuomenkarja
...

Mirvan lauantai fiilikset taitaa mätsätä meidän maanantai-fiilikseen. Kyllähän se nyt harmittaa ja järkyttää kun päälle vieruskaveri heittelee sapuskaa 😐🥴 @ahlmansuomenkarja @ahlmanedu #suomenkarja #nauta #lehmä

Mirvan lauantai fiilikset taitaa mätsätä meidän maanantai-fiilikseen. Kyllähän se nyt harmittaa ja järkyttää kun päälle vieruskaveri heittelee sapuskaa 😐🥴 @ahlmansuomenkarja @ahlmanedu #suomenkarja #nauta #lehmä ...

Pieneläintilan Keiki haluaa toivottaa hyviä viikonloppuja ❤️ #ahlmanedu

Pieneläintilan Keiki haluaa toivottaa hyviä viikonloppuja ❤️ #ahlmanedu ...

Sanotaan että koira on ihmisen paras ystävä, eikä syyttä. Onhan ihmisen ja koiran välinen suhde ainutlaatuinen ❤️ Hyvää ystävänpäivää niin ihmisille kuin meidän tärkeille lemmikeille ❤️🐕
@ahlmanedu #eläintenhoitaja

Sanotaan että koira on ihmisen paras ystävä, eikä syyttä. Onhan ihmisen ja koiran välinen suhde ainutlaatuinen ❤️ Hyvää ystävänpäivää niin ihmisille kuin meidän tärkeille lemmikeille ❤️🐕
@ahlmanedu #eläintenhoitaja
...

Jos et löydä verkkosivuiltamme vastausta kysymykseesi, ota meihin yhteyttä tällä lomakkeella.

 

Yhteydenottolomake koulutukset
Haluan

Minua kiinnostava koulutus tai koulutukset

Kysyttävää koulutuksesta? Kysy meiltä!

Opiskelija- ja hakijapalvelut

Tavoitettavissa arkisin klo 9-15.

 

Uutiskirje