Skip to content
Ammatillista koulutusta, taideaineita, pelilinjoja, lähiruokaa sekä kokous- ja majoituspalveluja maaseutumiljöössä, Tampereen keskustan kupeessa.

Opiskelupaikka Tampere, päiväopetus. 

Opintojen kesto n. 1,5 – 2,5 vuotta henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman mukaisesti.

Koulutus alkaa 31.7.2023.

Kohderyhmä: Yli 18-vuotiaille alasta kiinnostuneille. 

Koulutuksen voi aloittaa joustavasti ympäri vuoden, jos opiskelija hankkii oppisopimuspaikan. Lisätietoja: hakijapalvelut@ahlman.fi 

Sinusta kukka- ja puutarhakaupan osaaja?

Kukka- ja puutarhakaupan osaamisalalla opiskelemme AhlmanEdun mallin mukaisesti yhdessä ajatellen, olemalla läsnä ja käymällä dialogia meille tärkeistä asioista. Rohkaisemme toisiamme tavoittelemaan unelmia ja teemme yhdessä monenlaisia projekteja, joissa hankimme oman alan osaamista.

AhlmanEdun kukka- ja puutarhakaupan alalta valmistuu yksilöllisiä, omia vahvuuksia ja kiinnostuksen kohteita hyödyntäviä puutarhureita ja tiimipelaajia.

Ruusukimppu.

Puutarhuri, kukka- ja puutarhakauppa:

osaa esitellä, myydä ja hinnoitella kukka- ja puutarhakaupan tuotteita, tarvikkeita ja palveluita

osaa neuvoa asiakkaita ja hinnoitella

osaa tehdä ja myydä sidontatöitä ja muita alan tuotteita

osaa käsitellä kasveja varmistaen niiden myyntikelpoisuuden

tunnistaa monipuolisesti puutarha-alan kasvit ja niiden kasvuun vaikuttavat tekijät

Puutarhuri (kukkakauppa) voi työskennellä mm.:

Kauppapuutarhoissa

Kukkakaupoissa

Rautakauppojen puutarhaosastolla

Puutarha-alan kauppakeskuksissa ja keskusliikkeissä

Taimistoilla

Yrittäjänä

”Olen todella motivoitunut tekemään luovaa työtä käsilläni.” – Nanna Nurminen, puutarha-alan opiskelija

”Haaveenani on perustaa oma kukkakauppakahvila.” – Emilia Hukkanen, puutarha-alan opiskelija

Tietoa hakijalle:

Meille voit hakeutua, kun opintojen alkamiseen mennessä:

  • olet täyttänyt 18 vuotta
  • olet suorittanut peruskoulun
  • sinulla on riittävä suomen kielen taito (taso B1)

Perustutkinnon suorittaminen on opiskelijalle maksutonta ja opiskelupäiviin kuuluu lounas. Kustannuksia voi tulla esimerkiksi oppikirjoista, opintoretkistä, työvaatteista ja -jalkineista sekä muista opiskelumateriaaleista.

Hakijat valitaan yhteispistemäärän perusteella (max. 30 pistettä). Hakemuksen perusteella hakijoista valitaan ensin soveltuvuuskokeeseen kutsuttavat, jonka pisteet lisätään hakemuspisteisiin.

Hakijoita arvioidaan seuraavin kriteerein

Koulutus ja työkokemus (9 pistettä)

  • Koulutus
  • Työkokemus alalta, johon hakee
  • Työkokemus, muu

Perustelut (12 pistettä)

  • Tiedot alasta ja opiskelusta AhlmanEdussa
  • Tavoitteet opiskelulle ja työllistymiselle
  • Alaan liittyvä osaaminen ja harrastukset
  • Valmiudet suorittaa tutkinto

Soveltuvuuskoe (9 pistettä)

  • Tarvittavat tiedot ja taidot
  • Soveltuvuus alalle
  • Valmiudet dialogiin

Hakemuksessa sinun on ilmoitettava korkein suorittamasi tutkinto. Työkokemuksesta on laskettava ja ilmoitettava erikseen sekä alaan liittyvä että muu työkokemus. Hakemukseen on liitettävä kopiot todistuksista, jotka osoittavat koulutuksen ja työkokemuksen.

Valmistaudu hakemuksen täyttämiseen tutustumalla tutkintosi sisältöön ePerusteet-sivustolla. Löydät tiedot palvelusta tutkinnon nimellä tai suoraan linkkinä siltä sivulta, jolta siirryit tälle hakulomakkeelle. Tutustu myös tietoihin opiskelusta AhmanEdulla osoitteessa ahlmanedu.fi.

Hakemuksen perusteluissa sinulta kysytään seuraavia asioita:

Tiedot alasta ja opiskelusta AhlmanEdussa

  • Millaista osaamista alallasi tarvitaan?
  • Miksi haluat opiskelemaan juuri AhlmanEduun?

Tavoitteet opiskelulle ja uralle

  • Mitä tutkintoosi sisältyviä opintoja erityisesti odotat ja miksi?
  • Mihin työtehtävään ja työpaikkaan haluaisit työllistyä opiskelun jälkeen tai sen aikana?

Alaan liittyvät harrastukset ja osaaminen

  • Mitä alaan liittyvää muuta koulutusta tai osaamista sinulla on?
  • Mitä alaan liittyviä harrastuksia tai kokemusta sinulla on?

Liitteet

  • Opiskelutodistukset
  • Työtodistukset

Koska AhlmanEdussa opimme yhdessä tiimeissä, haluamme arvioida myös valmiuksiasi dialogiin. Siksi kutsumme hakemuksen perusteella parhaimmat pisteet saaneet hakijat soveltuvuuskokeeseen.

Soveltuvuuskoe 31.3.2023 mennessä hakeneille

Puutarha-alan soveltuvuuskoe järjestetään 2.-10.5.2023 välisenä aikana. Lähetämme sähköpostitse kutsun ja ohjeet soveltuvuuskokeeseen valituille viimeistään 21.4.2023. Lähetämme myös tiedon niille hakijoille, joita ei valittu tällä kertaa soveltuvuuskokeeseen.

Soveltuvuuskoe on pienryhmissä annetusta aiheesta hakijoiden kesken käytävä keskustelu tai yksilötehtävä-/haastattelu. Voit valmistautua valintapäivään perehtymällä huolellisesti kutsussa annettuihin ohjeisiin ja materiaaleihin.

Soveltuvuuskoe 18.4.-31.5.2023 aikavälillä hakeneille

Puutarha-alan soveltuvuuskoe järjestetään 5.-8.6.2023 välisenä aikana. Lähetämme sähköpostitse kutsun ja ohjeet soveltuvuuskokeeseen valituille viimeistään 2.6.2023. Lähetämme myös tiedon niille hakijoille, joita ei valittu tällä kertaa soveltuvuuskokeeseen.

Soveltuvuuskoe on pienryhmissä annetusta aiheesta hakijoiden kesken käytävä keskustelu tai yksilötehtävä-/haastattelu. Voit valmistautua valintapäivään perehtymällä huolellisesti kutsussa annettuihin ohjeisiin ja materiaaleihin.

Materiaali- ja valmistautumisohjeet hakijalle

Keskusteluun saattaa liittyä ennakkotehtävä, johon ohjeet lähetetään kutsun yhteydessä.

Julkaisemme valinnan tulokset 31.3. mennessä hakeneille Opintopolussa 17.5.2023 mennessä. Käy tarkistamassa valinnan tulos sekä vastaanottamassa mahdollinen opiskelupaikka Oma Opintopolussa 31.5.2023 mennessä.

Valituksi ja valitsematta tulemisesta lähetetään päätös kaikille hakijoille viimeistään 9.6.2023. Opiskelijoiksi valituille lähetetään kesäkuun aikana myös ohjeet opintojen aloituksesta.

Opiskelu alkaa mm. etätehtävien tekemisellä 31.7.2023 ja ensimmäinen paikalla oloa vaativa orientaatiopäivä on 14.8.2023.

Koulutus toteutetaan tiimioppimisen mallilla yhdessä ajattelemalla ja tekemällä mm.

  • kirkastamalla ja kiteyttämällä ydinasiat ja tavoitteet
  • suunnittelemme, miten voimme saavuttaa tavoitteet
  • kokeilemme ja toteutamme suunnitelmat käytännössä
  • keskustelemme tiimissä meille tärkeistä asioista
  • reflektoimme tekemistämme

Tutustu tiimioppimisen malliin: Tietoa hakijalle

@ahlmanviherjakukka

Floristiopinnot paketissa än yy tee NYT! Tai no oikeastaan jo tiistaina, mutta tänään oli vika päivä maailman ihanimmassa Ylöjärven Kukka ja Hautaustoimistossa. Tosin sain sieltä työtarjouksen, joten löytää minut toisinaan sieltä jatkossakin, Plantagenin lisäksi. 🥳💖

Vuosi on ollut tosi raskas ja sisältänyt isoja menetyksiä, joten koulun somen päivittely on jäänyt vähemmälle kuin oli aikomus ja tuntuu pieneltä ihmeeltä, että sain revittyä viimeiset näyttötyöt ajallaan kasaan. Mutta tämä viimeinen jakso Ylöjärvellä on ollut aivan huikea! Kukkasidonnan lisäksi olen päässyt mm. obduktio-osastolle pukemaan vainajaa, ja muutoinkin tutustumaan hautausalaan. 

Voi olla, että tänne Ahlmanin kukkasomeen vielä jotain minulta ilmestyy, mutta viimeisiä postauksia viedään. Ehkä kukkia, ehkä koira-asiakkaita, kuka tietää.

-Marleena, floristi (olipa vaikeaa olla kirjoittamatta floristiopiskelija 😅)

#ahlmanfloristi #ahlmanedu #välittävinyhteisö

...

Olipa kerran Ahlman-päivä ja floristiopiskelijoiden kukkadisco! Team @hupsistakukkaa auttoi vieraita kukittamaan glowstickejä joiden kanssa pääsi sitten halutessaan bilettämään.

#ahlmanedu #välittävinyhteisö #discomoves #cowsofinstagram

#muistoseppele #seppele #kallo #ahlmanfloristi #kunneskuolemameidäterottaa

#muistoseppele #seppele #kallo #ahlmanfloristi #kunneskuolemameidäterottaa ...

Jos et löydä verkkosivuiltamme vastausta kysymykseesi, ota meihin yhteyttä tällä lomakkeella.

Yhteydenottolomake koulutukset
Haluan

Minua kiinnostava koulutus tai koulutukset

Kysyttävää koulutuksesta? Kysy meiltä!

Opiskelija- ja hakijapalvelut

Tavoitettavissa arkisin klo 9-15.

Uutiskirje