Skip to content
Ammatillista koulutusta, taideaineita, pelilinjoja, lähiruokaa sekä kokous- ja majoituspalveluja maaseutumiljöössä, Tampereen keskustan kupeessa.

Oppisopimuksella puutarhuriksi

Olen Hannele Kangas. Aloitin puutarhurin opinnot AhlmanEdussa oppisopimuksella kesällä 2021. Halusin hankkia puutarhurin tutkinnon tukemaan työtäni omassa työpaikassani Eurohamsteri Oy:n puutarhamyymälässä, josta olen vastannut viimeiset kaksi vuotta. Aluksi tarvittiin ammattipuutarhurin apua, mutta nyt voin jo monipuolisemmin palvella asiakkaita.

Näin puutarha-alan perustutkinnon koulutukseen hakuilmoituksen Facebookissa. Hain kouluun ja pääsin. Tämä on ensimmäinen tutkintoni. Töitä on tullut tehtyä, mutta tutkinto on jäänyt puuttumaan. Opinnoissani on lähipäiviä kerran viikossa tiistaisin ns. taitopäivinä, jolloin olen päässyt verkostoitumaan oman luokkani kanssa. Luokka on kiva ja heiltä olen saanut apuja, jos jokin asia on askarruttanut. Ammatillisten aineiden ohella on ollut mm. ensiapukurssi ja yhteisten tutkinnon osien opintoja, jotka saan kevään aikana päätökseen. Kaikki tutkintoon liittyvät kurssit ovat jo tässä vaiheessa opintoja käynnissä.

AhlmanEdun opettajat tekevät hyvää työtä. Työssä käyvälle etäopinnot ja tallenteet ovat todella hyviä. Tehtävien pariin voi palata silloin kun itselle parhaiten sopii. Olen ollut onnellinen kirjoista, joita on tilattu koulun kautta. Niitä ei edes välttämättä saa muualta. Opinnot vaativat paljon omaa aktiivisuutta ja annettujen töiden ja tehtävien kalenterointi on todella tärkeää.

”Hauskaa on ollut se, että nyt jo aikuiset lapset kyselevät äidiltä kasvien tieteellisiä nimiä”.

Kaikki tehtävät olen kevään osalta palauttanut. Nyt alan keräämään aineistoa näyttöihin. On ollut mielenkiintoista tutkailla omaa tekemistä. Kaikki tavalliset arjen työtehtävät antavat mahdollisuuden tehdä tutkinto. Tutkinto avaa lisää ovia. Muutaman kerran kauden aikana asiakkaat kysyy, olenko oikea puutarhuri. Se hieman lannistaa hetkeksi, mutta nyt voin sanoa, että kohta löytyy tuore tutkinto.

Ensimmäisen kerran kun kevätaurinko paistaa, asiakkaat kyselevät, avaatteko te taas puutarhamyymälän ja mitä kasveja tulee. Kasvilistat tehdään jo talvella ja jotkut jo edellissyksynä. Odotan puutarhamyymälän avaamista innolla. Yllä olevassa kuvassa ovat puutarhamyymälän avaamista suunnittelemassa kauppias Vesa Kyösti ja tuleva puutarhuri Hannele Kangas.

AhlmanEdu ja TYRSKY-hanke

 

Katso lisää oppisopimuskoulutuksesta klikkaamalla tästä!