Opiskelupaikka Tampere. Koulutus sisältää työpaikalla tapahtuvaa oppimista ja joitakin lähijaksoja oppilaitoksessa. Näytöt suoritetaan alan työtehtävissä työpaikoilla tai omassa yrityksessä.
Koulutuksen kesto on jokaiselle yksilöllisesti henkilökohtaistettu.
Tutkinto suoritetaan oppisopimuksella / yrittäjän oppisopimuksella (myös koulutussopimus on mahdollinen). Ota yhteyttä hakijapalvelut@ahlman.fi
Kohderyhmä: Yli 18-vuotiaille alasta kiinnostuneille, joilla on jo alan kokemusta.
Koulutuksen hinta 500 €.
Lisäksi kustannuksia voi muodostua mm. kirjallisuudesta, työvälineistä, majoituksesta, matkakuluista ja ruokailusta. Opiskelijan on hankittava omat työvälineet.
Puutarha-alan erikoisammattitutkinnon suorittanut osaa soveltaa vahvaa puutarha-alan osaamistaan alan kehittämis-, johtamis– tai erityisosaamista edellyttävissä tehtävissä. Hän osaa toimia puutarha-alan organisaation erilaisissa viestintätehtävissä, tuottaa niihin tarvittavaa materiaalia ja kehittää viestintää.
Floristimestari osaa suunnitella ja toteuttaa floristisen alan asiantuntijapalvelun sekä toimia alan vahvana asiantuntijana sekä ammattilaisille että kuluttajille. Hän osaa kehittää floristisen alan tuotekokonaisuuksia.
Puutarha-alan erikoisammattitutkinnon suorittanut voi toimia monipuolisissa puutarha-alan vaativissa ammatillisissa tehtävissä erikoisosaajana, kouluttajana, kehittäjänä tai esimiestehtävissä. Hän voi toimia itsenäisenä yrittäjänä tai työntekijänä yrityksessä, julkisella sektorilla tai yhteisössä.
Valinnaisten tutkinnon osien sisältäessä *merkityt tutkinnon osat, on tutkintonimike floristimestari, muussa tapauksessa puutarha-alan erikoisammattitutkinto
• Puutarha-alan organisaation viestintä 20 osp
• Floristisen alan asiantuntijana toimiminen 60 osp *
• Floristisen alan tuotteiden kehittäminen 60 osp *
• Esimiehenä toimiminen puutarha-alalla 40 osp
• Puutarha-alan yritystoiminnan kehittäminen 40 osp
• Puutarha-alan organisaation markkinoinnin kehittäminen 40 osp
• Toimiminen puutarha-alan kansainvälisessä toimintaympäristössä 40 osp
• Floristisen mestarityön tekeminen 40 osp
• Kansainvälinen ostotoiminta floristisella alalla 40 osp
• Tilasuunnittelu floristisella alalla 40 osp
• Hakeutujalta edellytetään puutarha-alan (floristin) ammattitutkinto tai vastaavat tiedot ja taidot sekä työkokemusta alalta.
• Koulutus ja ammattitaidon osoittaminen edellyttävät toimimista tutkinnonosien työtehtävissä.
Opiskelijalle laaditaan henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma, johon suunnitellaan opintokokonaisuus. Koulutuksen kesto on jokaiselle yksilöllisesti henkilökohtaistettu. Aiemmin hankittu osaaminen tunnustetaan. Jos aiemmin hankittua tutkinnon perusteiden mukaista osaamisen tunnustamista ei tehdä -opinnot kestävät noin yhden vuoden.
Tutkinnon voi suorittaa oppisopimuksella /yrittäjän oppisopimuksella. Myös koulutussopimus on mahdollinen. Oppilaitos laatii sopimuksen. Ota yhteyttä ja kysy lisää hakijapalvelut@ahlman.fi
Floristiopinnot paketissa än yy tee NYT! Tai no oikeastaan jo tiistaina, mutta tänään oli vika päivä maailman ihanimmassa Ylöjärven Kukka ja Hautaustoimistossa. Tosin sain sieltä työtarjouksen, joten löytää minut toisinaan sieltä jatkossakin, Plantagenin lisäksi. 🥳💖
Vuosi on ollut tosi raskas ja sisältänyt isoja menetyksiä, joten koulun somen päivittely on jäänyt vähemmälle kuin oli aikomus ja tuntuu pieneltä ihmeeltä, että sain revittyä viimeiset näyttötyöt ajallaan kasaan. Mutta tämä viimeinen jakso Ylöjärvellä on ollut aivan huikea! Kukkasidonnan lisäksi olen päässyt mm. obduktio-osastolle pukemaan vainajaa, ja muutoinkin tutustumaan hautausalaan.
Voi olla, että tänne Ahlmanin kukkasomeen vielä jotain minulta ilmestyy, mutta viimeisiä postauksia viedään. Ehkä kukkia, ehkä koira-asiakkaita, kuka tietää.
-Marleena, floristi (olipa vaikeaa olla kirjoittamatta floristiopiskelija 😅)
#ahlmanfloristi #ahlmanedu #välittävinyhteisö

Kun maailma tuntuu synkältä ja raskaalta paikalta, voi lohduttautua sillä, että lehmiä on olemassa!
Pääsimme taannoin markkinointitiimiläisten kanssa eläinalaa opiskelevan Heidin johdolla tutustumaan navetan asukkaisiin ja päivittäisiin touhuihin. Opin muun muassa sen, että sonnit ovat oikeasti aivan järjettömän kokoisia, lehmien jätökset eivät haise, koirien lempilelut ovat lehmien nännikumeja ja että edelleen pysyn kannassani siitä, että lehmien silmät ovat kauneinta päällä maan.
Kameran takana oli @ahlmangames Julius 📸💝
#ahlmanedu #välittävinyhteisö #suomenkarja #navetta

Tänään pyörimme tiluksilla markkinointitiimiläisten kanssa keikistelemässä kameralle. Koulun markkinointimateriaalissa saattaa siis tulevaisuudessa näkyä tuttuja naamoja! Kivaa oli, erityisesti eläinpuolella vierailu lämmitti allekirjoittaneen sydäntä. 🥰
-Marleena, floristiopiskelija
#ahlmanedu #välittävinyhteisö

Tänään olikin allekirjoittaneella hieman erilainen maanantai, kun floristiikan sijaan kävin edustamassa Ahlmanedua Tampereen yhteiskoulun lukiolla Studentumin Roadshown parissa.
Tuli kerrottua hieman omasta opintopolusta ja Ahlmanista infotilaisuudessa, mutta päivän parasta antia oli ehdottomasti lukiolaisten kohtaaminen ja heidän tulevaisuudensuunnitelmistaan juttelu. Saatoinpa ottaa itsellekin muutaman esitteen matkaan jatko-opintohaaveita avittamaan!
#ahlmanedu #välittävinyhteisö #studentumfi #studentumroadshow

Tällä viikolla tulevat floristit ovat olleet häätunnelmissa, perinteisten morsiuskimppujen parissa. Viikko on ollut monin paikoin itsekritiikin täyteinen ja raskas, toiset käyvät sotaa kukkasidonnan teorian, toiset lähinnä itsensä kanssa. Mutta kuten kuvista näkyy, onnistumisilta ei olla vältytty ja paljon on opittu! 👰🏻♂️💕👰🏿♀️💎💍
#ahlmanedu #ahlmanfloristi #välittävinyhteisö #morsiuskimppu #bridalbouquet #weddingflowers

Entiset ja nykyiset Ahlmanilaiset ovat luontaisesti parhaita työkavereita! Kiirettä pukkaa, mutta onneksi aina ehtii nauraa asiakkaiden ja kollegoiden kanssa, nuuhkaista ohimennen hyasinttia tai vilkaista silmäkulmasta kaunista Disney-prinsessaa 💖🧚🏻♀️👸🏻
#ahlmanedu #välittävinyhteisö #plantagen #joulusesonki

Todella haikein mielin tänään tuli näyttöjen arvioinnin myötä minun aikani Kukkayksiöllä täyteen. Kun viime talvena ensimmäistä kertaa astuin kyseisen putiikin ovista sisään kysymään harjoittelu- ja näytönsuorituspaikkaa, en olisi villeimmissä unissanikaan voinut kuvitella, millainen kokemus tästä ajasta tulee.
Hitsauduttiin Sofian kanssa yhteen ja koimme yhdessä varmaan koko ihmiselämän tunneskaalan tämän ajanjakson aikana. On tuijoteltu koiria ikkunasta, nosteltu elokuva-aiheisia tarot-kortteja (kuvissa näkyykin Sofian kortti Voima ja Marleenan kortti Paholainen), käytetty kranssipohjia burleskiasusteina, itketty, naurettu, juoruiltu, turhauduttu.. Ja mikä tärkeintä, tehty ihan pirun kovaa töitä! Nyt pienet itkut tähän väliin ja koululle mars.