Kuvaus
12.6.2023-16.6.2023
Keramiikan jatkokurssi on tarkoitettu sinulle, joka jo hallitset keramiikan käsinrakennuksen perustekniikat. Kurssilla syvennetään jo opittuja taitoja ja tutustutaan mm. apumuottien käyttöön sekä valmistukseen ja perehdymme laattojen valmistamiseen itse tehdyn kipsimuotin avulla. Muotilla laattaan saadaan kohokuvio ja sen avulla laattoja voi monistaa.
Voit valmistaa erän koristelaattoja vaikka seinäkaakeleiden lomaan tai pienen pöydän pinnaksi.
Käytössämme on dreija, joten kurssin aikana on mahdollista kokeilla myös dreijaamista.
Kokeilemme myös eri koristelumenetelmiä, mm. sgraffitoa ja sellakkakoristelua sekä tutustumme nerikomitekniikkaan.
Sgraffito on tekniikka, jossa saven pintaväriä kaivertamalla ja raaputamalla saadaan sen alla olevaa eriväristä kerrosta esiin. Sellakkakoristelussa kuivaan savipintaan maalataan kuvioita sellakalla, joka on luonnon hartsi.
Lakan kuivuttua esinettä käsitellään pyyhkimällä kostealla sienellä kuvion ympäriltä, jolloin lakkakuviot jää pinnasta hiukan koholle. Nerikomi on tekniikka, jossa värjätystä savimassasta muodostuva kuvio ulottuu esineen seinämän läpi. Erivärisiä savia yhdistelemällä saadaan aikaan marmorimaisia tai hyvin tarkkarajaisia kuvioita.
Valmistamme kurssilla pienehköjä esineitä tai koruja, jotka voidaan jättää kauniin mattapintaisiksi tai ne voidaan lasittaa. Kurssilla ohjatut työt raakapoltetaan ja näistä valitaan sopivimmat lasitettaviksi.
Koska saven matka keramiikaksi on pitkä, aikataulullisista syistä lasituskerta on 28.6.2023.
Mikäli et itse pääse paikalle, opettaja lasittaa valitsemasi työt. Lasitetut ja muut poltetut teokset voi noutaa sovitusti Ahlmanilta.
Opetus tapahtuu klo 9.00 ja 15.00 välillä.
Sen jälkeen saa jatkaa itsenäisesti harjoittelua ja työskentelyä.
Kurssilla käytettävä savi kuuluu kurssihintaan. Yleisimmät työkalut tulevat myös Ahlmanin puolesta.
Kouluttajana keraamikko Riitta Pinkari
KOHDERYHMÄ
Kurssi soveltuu kaikille niille, joille keramiikan käsinrakennustekniikat ovat tuttuja.
AIKA JA PAIKKA
12.-16.6.2023, lasituskerta 28.6.2023
AhlmanEdu, Hallilantie 24, 33820 Tampere.
Päivittäinen opetusaika (muutokset mahdollisia):
– aloituspäivä klo 13-17 (lounas klo 12.00)
– täydet kurssipäivät klo 9-15
– päätöspäivä klo 9-15
Ilmoittautuminen päättyy 21.5.2023
HINTA
Opetuspaketti: 410 €, sis. opetus, lounas ja päiväkahvi.
Täysihoito: 730/755 €, sis. opetus, majoitus 1hh ja ruokailut (aamiainen, lounas, päiväkahvi, päivällinen). Osassa asuntoloista kylpyhuone sijaitsee käytävällä yhteiskäytössä.
Ilmoittautumisen yhteydessä maksetaan 75€:n varausmaksu. Laskutamme lopun kurssimaksun ennen kurssin alkua.
Lopun kurssimaksun voit maksaa paikan päällä myös Smartum Liikunta- ja kulttuuriseteleillä, Smartum-luottokortilla, SmartPayllä, tai ePassilla (Sportti & Kulttuuri).
MUUTA
Kurssin toteutuminen varmistuu viimeistään ilmoittautumisajan päätyttyä, jonka jälkeen osallistujille lähetetään sähköpostitse lisätietoa kurssista tai ilmoitus kurssin peruuntumisesta. Muistathan siis tarkistaa myös sähköpostisi roskapostikansion!
PERUUTUSEHDOT
Ilmoittautuminen on sitova. Peruutus on maksuton 14 päivää ennen kurssin alkua. Peruutuksista 5–14 päivää ennen kurssin alkua, laskutetaan 50 % kurssin hinnasta. Myöhemmin tehdyistä peruutuksista laskutetaan koko kurssin hinta, samoin mikäli kurssi keskeytyy. Ylivoimaisen esteen sattuessa ennen kurssin alkamista (esim. oma sairastuminen, jolloin on toimitettava lääkärintodistus) kurssimaksua ei peritä. Verkkokaupassa suoritettua varausmaksua ei palauteta missään tilanteessa. Kurssille osallistuja voidaan vaihtaa ilman erillistä maksua. Ahlmanin koulun Säätiö pidättää oikeuden muutoksiin ja koulutuksen peruuttamiseen. Jos kurssi peruuntuu Ahlmanin koulun Säätiön taholta, verkkokaupan varausmaksu palautetaan 30 päivän sisällä.
OPETTAJAN ESITTELY
Olen Riitta Pinkari, keraamikko Pirkkalasta, Tampereen kyljestä. Keramiikan pariin eksyin Lahden kansanopistossa 1985 ja ihastuin tähän materiaaliin, sitten tieni vei opintoihin Kuopion käsi-ja taideteollisuusopilaitokseen viideksi vuodeksi. Sen jälkeen oman tuotannon rinnalla on kulkenut opetustyö vuodesta 1992 lähtien, pääasiassa opetan eri kansalaisopistoissa Pirkanmaalla. Olen vuosien varrella hankkiut elantoni mm. valmistamalla liike-ja kuntalahjoja sekä tekemällä piensarjatuotantona esineitä eri jälleenmyyjille Savionni nimen alla. Omassa tuotannossani tärkeää on ollut muoto ja pinta, mutta tärkeä sija on ollut leikillisyydellä ja sympaattisuudella. Minulla on ollut halu tuottaa laadukkaita esineitä, mutta myös hyvää mieltä ja lämpimiä tunteita. Opetustyössä haluan antaa ohjattavilleni hauskan elämyksen ja myönteisiä kokemuksia saven parissa, sekä neuvoa vankat perusteet, jotta asiakkaani voi toteuttaa omaa luovuuttaan ja nauttia tästä ihanasta materiaalista. Olen sitä mieltä, että savi sopii materiaaliksi kenelle tahansa, olipa lähtökohtasi mikä hyvänsä. Minkäänlaista käsityö-tai taidetaustaa ei tarvita, ennakkoluuloton asenne ja kokeileva mieli riittää. Tehtäväni on opettaa hyvät perustaidot ja niiden myötä oma harjoittelu ja retki saven parissa voi alkaa. Saven koskettelu on kuin lääkettä ja muovailu mitä parhainta terapiaa, olit sitten sen tarpeessa tai et.
photos.app.goo.gl/msSGAUMqmAB173J76
Arvonlisäveroton koulutuspalvelu AVL § 39-40.