Milli Lehtinen: Tarvittiin vain verta, hikeä ja yksi keltainen talo

Minkälaista on opiskella kirjoittajalinjalla aikuisena, työssäkäyvänä ihmisenä? Voiko kirjoittajalinja auttaa löytämään uudelleen kadonneen kirjoittajuuden ja jopa työstämään käsikirjoituksen valmiiksi asti? Ja miten kylpylähotellin poreallas liittyy kaikkeen tähän? Kaikesta tästä kertoo blogitekstissään kirjoittajalinjan opiskelija Milli Lehtinen.

Kaikki alkoi siitä, kun haudoin elämän tarkoitusta kylpylähotelli Peurungan porealtaassa. Kaikkialla oli lasten kiljuntaa ja porealtaan suihku puhalsi bikinien alaosan suoraan persvakoon. Jokin siinä pesuaineenkatkuisessa ilmassa sai minut painumaan niin syvälle pinnan alle, että aloin kysellä itseltäni vaikeita kysymyksiä. Mitä haluan elämältä?

Kaikki kumpusi ehkä siitä, kun edellisellä viikolla tajusin rämpyttäneeni saman surullisen kauppaketjun kassaa jo kaksi vuotta. Tämän merkkipäivän ei pitänyt koskaan tulla. Luovan mieleni piti johdattaa minut toisenlaisiin haasteisiin. Olin kuitenkin jämähtänyt paikalleni johonkin asiakkaiden tahmean jaarituksen alle, vaikka olisin vain halunnut kirjoittaa.

Kirjoittaminen on aina ollut elämäni suola, sieluni pala, kehoni varjo ja A:ni Ö. Silti olin pyhittänyt viimeiset kymmenen vuotta rakkaan harrastukseni säännölliselle sabotoinnille. Olin hakannut oman kirjoittajaidentiteettini maan rakoon.

Aloitin kirjoitusprojekteja valtavalla innolla, mutta viikon tai parin kuluttua puhuin itseni hautaamaan ne . Vakuutin itseni siitä, että kukaan ei ole koskaan keksinyt niin huonoa ideaa kirjalle. Tekeleeni kelpaisi vain yhteen osoitteeseen: työpöydän roskakori-ikoniin.

Tämä kierre oli tehdä minut hulluksi. Olin kerännyt vuosien varrella kirjoittajan ansioluettelooni vain mittavan kuolleiden käsikirjoitusten hautausmaan.

Niin kuin kaikki elämän suuret hetket, hakemiseni kirjoittajalinjalle tapahtui läpimärkänä ja ilkosillaan. Seisoin kylpylän pukuhuoneessa ja tipuin vettä lätäköksi kaakelilattialle. Se oli nyt tai ei koskaan! Päätin, että antaisin kirjoittamiselle mahdollisuuden.

Päätymiseni kirjoittajalinjalle ei siis ollut suunniteltu päätös. Se oli hetken mielijohde, jonka aikana seurasin sokeasti vain jostain sisältä kumpuavaa tunnetta. En pysähtynyt miettimään, oliko kirjoittajalinja oikea paikka minulle tai miten käytännössä pyörittäisin opintojen ja työn palettia.

Vastoin kaikkia odotuksia, tämä hätiköity, poreammeessa tehty päätös on ollut elämäni paras valinta.

Vuosi kirjoittajalinjalla on ollut tajunnanräjäyttävä. Kirjoittajalinjan keltaisen talon seinät on naurettu muhkuroille ja lattiat itketty vesivahinkoon. Siellä on kirjoitettu sormemme ruville ja luettu ääni käheäksi.

Käytännössä kirjoittajalinjan ja osa-aikaisen työn yhdistäminen on ollut rankinta, mihin olen koskaan ryhtynyt. Välillä olen käynyt kotona vain nukkumassa, kun päivät ovat menneet keltaisessa talossa ja illat myyjänä kassalla. Silloin on tuntunut siltä kuin minut olisi imetty kuiviin ja loputkin minusta valunut ulos aivojen tilalla ammottavasta reiästä.

Kirjoittamisen mielekkyys on kuitenkin antanut voimia jatkaa eteenpäin, ja opettajilta on onneksi löytynyt ymmärrystä töiden vuoksi kaksoiselämää elävälle raatajalle.

Se on kaikki ollut sen arvoista, koska olen tämän vuoden aikana kirjoittanut enemmän kuin koskaan. Ja kyllä! Ensimmäisen käsikirjoitukseni raakile on melkein valmis. Se on syntynyt kirjoittajalinjan horjumattomalla tuella.

Ensimmäistä kertaa elämässäni minusta tuntuu, että kaikki on mahdollista. Opintojen kautta olen löytänyt itsestäni vahvuuksia, joiden olemassaolo yllätti minutkin. Olen kartoittanut tulevaisuutta, johon tähtään aivan uudella itsevarmuudella.

Hassua, että alun perin lähdin mukaan linjalle, koska halusin kirjoittamiselleni säännöllistä opetusta. Päädyin kuitenkin saamaan paljon enemmän. Olen myös saanut kirjoittavia ystäviä, joiden tavoitteiden toteutumista toivon yhtä paljon kuin omiani.

Menin keltaiseen taloon oppimaan kuria ja järjestystä kirjoittamiseeni, mutta päädyin oppimaan jotain päinvastaista. Opin olemaan itselleni ja kirjoittamiselleni armollinen. Tekemisen pitkäjänteisyys ja säännöllisyys löytyi sen kautta, että olen oppinut sietämään luovan prosessin sisältämää epävarmuutta.

Olen saanut kirjoittamisen jälleen osaksi elämääni, enkä ikinä halua luopua siitä. Siihen tarvittiin vain verta, hikeä ja yksi keltainen talo.

Milli Lehtinen opiskelee AhlmanEdun kirjoittajalinjalla.