Tampereen keskustasta Eräpyhän rauhaan
Suomen villasukkapääkaupungiksi tituleerattu Orivesi pitää sisällään useita kauniita ja rauhallisia luontokohteita. Visit Orivesi on painattanut upeita esitevihkosia retkeilykohteistaan, mutta näistä luontohelmistä löytyy hyvin tietoa myös heidän nettisivuiltaan.
Me lähdimme AhlmanEdun luontoalan opiskelijoiden kanssa viettämään kesäpäivää Orivedelle Eräpyhän virkistysalueelle. Tämä useiden uhanalaisten eläinten kotipaikka sijaitsee noin 20 kilometrin päässä Oriveden keskustasta. Matkamme tarkoituksena oli luonnosta nauttimisen lisäksi testata sitä, kuinka Eräpyhän luonnonsuojelualueelle pääsee Tampereen keskustasta julkista liikennettä käyttäen.
Päivä alkoi puoli seitsemältä
Oli torstai 15. kesäkuuta, kun heräilin kotonani kello 6:30, yöllä olin toki herännyt jo kerran, mainoslehtisen lävähtäessä postiluukusta. Aloitin päivän tekemällä eväät retkelle. Aamupalaksi keittelin kaurapuuroa, johon nakkasin viime kesänä poimittuja mustikoita pakastimesta. Helle oli jo aamusta kuin Portugalin länsirannikolla elokuussa, joten sujautin eväsreppuuni kaksi kylmä-kallea eväiden suojaksi. Vähän kahdeksan jälkeen lähdin pyöräilemään kohti Tampereen rautatieasemaa vanhalla, mutta luotettavalla Tunturi Amiralillani. Noin 25 minuutin pyöräily taittui mukavasti musiikkia kuulokkeista kuunnellen, jotakin Pink Floydia muistaakseni. Rautatieaseman vierestä löytyi jonkinlainen maksullinen suljettu pyöräparkki, mutta sen käyttö tarvitsi kaiketi rekisteröitymistä jonnekin, joten päätin lukita luottoratsuni aseman parkkipaikan syrjästä löytyneeseen telineeseen kaupunkipyörien sekaan.
Junilla on kiire, mulla ei
Rautatieasema kuhisi ihmisiä. Työ- ja lomamatkalaisia viipelsi edestakaisin, joten astuin suosiolla heti hallin sivustalle tutkailemaan seinällä komeilevaa junien aikataulua. Junamme lähti laiturilta 3, josta pienen harhailun jälkeen löysinkin muut retkelle lähteneet koulutoverini. Juna saapui ajoissa vähän yhdeksän jälkeen ja pääsimme etsimään istumapaikkojamme. Kanssamatkustajilla oli aluksi hieman epäselvyyksiä vaunujen numeroista, mutta lopulta pääsimme yhteisymmärrykseen ja kaikki löysivät omat penkkinsä. Minä istahdin käytäväpaikalle vitosvaunussa, sillä ikkunapaikat olivat menneet nopeimpiin suihin.
Yllätyin istuvani selkä menosuuntaan junan lähtiessä matkaan, mutta kerrankos näinkin päin. Vaunussa oli ihanan viileää ja vierustoverini oli rauhallista sorttia, joten nyt oli puoli tuntia hyvää aikaa havainnoida ympäristöä, ihmisiä ja kirjoitella muistiinpanoja, vaikka huomasin jo heti ensimmäisistä merkinnöistä lähtien, että mainoslahjana saatu iskemätön kuulakärkikynä ei ollut sieltä laadukkaimmasta päästä. Juna posotti kiskoja pitkin parhaimmillaan 140 kilometriä tunnissa, mutta vaunun sisällä tunnelma oli leppoisaa. Monilla oli kuulokkeet päässä, mitä lie kuuntelivat, osa näpytti läppäriään, joku taisi jopa kokoustaa videopuhelun välityksellä.
Sitten tuli se jännittävin hetki, konduktööri asteli vaunuumme ja peräänkuulutti Tampereelta saapuneiden matkalippuja. Olimme ostaneet liput hyvissä ajoin vr.fi-sivustolta, mutta silti tuo tilanne on aina yhtä kuumottavaa jostain syystä. Sama tunne tulee aina, kun näkee jossain poliisin, tai kun kävelee kaupasta ulos ostamatta mitään. Mitä jos lippuni QR-koodi onkin yllättäen tuhoutunut ja joudun vankilaan! Kaikki meni tietysti ihan hyvin.
Tampereen rautatieaseman aulassa
Bluesia Oriveden asemalla
Astuessani ulos junasta Oriveden rautatieasemalla, tulvahti nenääni tukkien tuoksut. Kiskoilla lepäsi vaunuissa läjäpäin kuusta, mäntyä ja koivua, joihin aurinko porotteli täydeltä taivaalta. Lokit lauloivat. Ihmisiä oli aika paljon vähemmän kuin Tampereen asemalla, tämä tuntui maaseudun kasvatista kotoisammalta. Pihassa oli paljon parkkitilaa sekä autoille, että pyörille.
Oriveden rautatieasema
Menimme asemarakennuksen taakse varjoisaan paikkaan ostamaan seuraavia matkalippuja. Orivedellä liikennöi kesäisin Nopa-niminen pikkubussi, jonka kyydissä meidän oli määrä kulkea Eräpyhään. Nopa-bussi kulkee kesätorstaisin kaksi kertaa Eräpyhässä, aamupäivällä 10:15 ja iltapäivällä 14:45.
Lisää tietoa ja aikataulut löydät täältä.
Maksoimme lippumme käyttäen Nysse mobiili- sovellusta, lippuja olisi saanut ostettua myös esimerkiksi R-kioskeista. Ostimme Tampereen seudun kertaliput vyöhykkeille E-F. Lippu maksoi aikuiselle 2,70 € ja se oli voimassa 90 minuuttia, paluumatkalle tuli siis ostaa uusi lippu, sitten kun sen aika oli.
Bussi oli viitisen minuuttia myöhässä, ja sinä aikana joku paikallinen kurvasi autollaan eteemme kyydintarvetta kysellen, josta kohteliaasti kieltäydyimme. Nopa saapui ja kuljettaja tervehti meitä iloisesti, tuntui että kaikki tiesivät tulostamme paikkakunnalle, se oli hauskaa. Laskin että bussissa oli paikkoja 19 kyytiläiselle, nyt meidän lisäksemme autossa oli muutama paikallinen matkaaja. Vaihdoimme kuljettajan kanssa muutaman sanan päällä olleesta metsäpalovaroituksesta ja päivän kuulumisista, muutoin tuijottelimme auton ikkunoista vaihtelevia pelto-, niitty-, ja metsämaisemia. Lähestyessämme retkikohdettamme tiet pienenivät, mutta Nopa se vain painoi hiekkapätkiä tottuneesti.
Nopa-bussissa on myös tunnelmaa
Eräpyhän minipyhiinvaellus
Olin lukenut joskus aiemmin Kaukokaipuu-blogin esittelytekstin Eräpyhän virkistysalueesta ja olinkin nyt innoissani päästessäni näkemään itse tämän pyhän paikan. Heti Nopasta ulos astuttuani vastassa oli lintujen viserrystä, vehreitä ojanpieliä, sekä koivujen ja mäntyjen lomasta siintävä Längelmävesi. Tutkimme lähtöpaikalla opastekylttejä, jotka olivat uusia ja siistissä kunnossa. Huomasimme, että 3 kilometrin minipyhiinvaellukseksi nimetyn luontoreitin varrelle oli sijoiteltu kylttejä, joista ohjattiin QR-koodilla nettisivuille:
https://tarinasoitin.fi/erapyha
Tarinasoittimen sivuilta löytyy kohteisiin liittyviä äänitteitä, jotka sisältävät paikkaan liittyviä tietoja ja tarinoita, sekä luontosuhdetta syventäviä harjoituksia. Kuuntelimme näitä äänitteitä älypuhelimella, pysähtyen aina kunkin kyltin kohdalla.
Näin me lähdimme etenemään polkua ja melko pian saavuimmekin ensimmäiselle taukopaikalle, joka sijaitsi aivan järven rannassa. Taukopaikalla oli laavu, penkkejä, muurattu grilli, hiekkaranta, sekä ensimmäinen geokätkö, joita olikin reitin mittaan useampia, ryhmämme innokkaan harrastajan riemuksi.
Uimaranta ja aukeava Längelmävesi
Uudenkarhea polttopuuvarasto
Jatkoimme kulkuamme pitkin reittiä, jonka kivinen ja kantoinen pohja piti huolta etenemisen rauhallisesta tahdista. Nyt ei ollut kiire mihinkään. Järven kesäinen tuoksu pyörähteli silloin tällöin metsän puolelle. Hiljaisuuden huminan rikkoi vain puissa kaikuva käpytikan nakutus.
Vanhat puut olivat täynnä naavaa
Eväshetki luonnon helmassa
Saavuimme reitin seuraavalle laavupaikalle, jossa päätimme pitää evästauon. Ylempänä laavun vieressä oli toisten retkeilijöiden telttoja kasattuna, alueella on myös sallittua yöpyä. Me löysimme rannasta pöydän ja penkit, sekä upean uimalaiturin, johon oli mahdollista saapua myös veneellä. Minä ampaisin heti istuskelemaan laiturille ja kaivoin repustani aamulla kasaamani kanatortillan. Tortillan välissä oli myös fetakastiketta, kevätsipulia, avokadoa, jäävuorisalaattia ja tietenkin kotimaisia mansikoita. Riisuin kengät ja sukat ja pulautin jalkani vilvoittavaan veteen. Siinä istuimme ystävän kanssa järvelle katsellen, eväitä nauttien ja niitä näitä jutellen. Ei elo paljoa auvoisemmaksi voisi muuttua.
Eväshetki – Kuva: Ami Pellonpää
Siitä ei paljoa kesäpäivä parane
And the road goes on and on…
Matkan jatkuessa näimme vielä tunnetun Nunnankallion kummelin, eli Daavidintähteä muistuttavan merimerkin, sekä reitin kovimman nousun jälkeen kohdanneen Nunnankirkon, jonka alkuperästä on tänäkin päivänä useampia teorioita. Alueen luonnonmukaisuus, runsas kasvisto ja naavaa roikkuvat iäkkäät puut tekivät suuren vaikutuksen kulkijaan. Vaikka metsä oli monilta osin havupuuvoittoista, löytyi sieltä myös komeita haapoja, koivuja ja valtavia saniaisia, puhumattakaan sammalten ja jäkälien kansoittamista kallioista. Tämä oli vähän muuta kuin kaupunkipuistot.
Liuskekivi reitin loppupuolella
Vierailla kallioilla
Nopa-bussin aikataulut oli suunniteltu siten, että meidän vierailullemme Eräpyhässä oli varattu aikaa hieman vajaa viisi tuntia. Tämä aikataulu mahdollisti polun kulkemisen sille tarkoitetulla hartaudella, lisäksi saatoimme hyvin pitää pitkän ruokailutauon ja pysähtyä kuuntelemaan äänitettyjä tarinoita. Kelloa ei tarvinnut vilkuilla, eikä ottaa hiki hatussa juoksupyrähdyksiä. Päästyämme opastetun reitin loppuun, palasimme vielä istuskelemaan uimarannan viereisille rantakallioille, jossa ostimme Nysse mobiilista uudet kertaliput ja odottelimme tuttua Nopa-kuskia.
Vierailla kallioilla, kauneuden äärellä
Kivointa julkisilla kulkuvälineillä matkaamisessa on se, että pitkän retkipäivän päätteeksi ei tarvitse enää itse hypätä auton rattiin, vaan saa istahtaa takapenkille, ummistaa vaikka silmänsä ja palata hetkeksi vielä takaisin juuri koettuihin maisemiin. Ah, olipa mukava päivä!
Tyyni Längelmävesi
Loppusanat
Meidän tehtävänämme oli siis tutustua Eräpyhän kauniiseen virkistysalueeseen ja sen uusittuihin opasteisiin, sekä testata retkipäivän sujuvuutta julkista liikennettä käyttäen. Päivä sujui melko mutkattomasti, kunhan vain ensin perehdyimme rauhassa aikatauluihin ja lippujen ostoon liittyneisiin seikkoihin. Taskussa kulkeva älypuhelin nettiyhteyksineen ja mobiilisovelluksineen on nykyaikana kelpo väline helpottamaan käytännön asioita, kuten tämänkin retken kohdalla. Lippujen osto onnistuu, kuten aiemmin kerroin, myös Tampereen rautatieasemalta löytyvistä lippuautomaateista ja R-kioskista. Päiväretki Tampereen keskustasta Oriveden Eräpyhään on helppoa tehdä, kunhan on vain itse oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Noin tunnin matka kaupungin vilskeestä ja olet keskellä hiljaista metsää, jossa pääset aidosti rauhoittumaan ja nauttimaan erämaisesta tunnelmasta.
Tästä tekstistä löytyvistä linkeistä selviää tarvittavaa lisätietoa, ja neuvoa voi tarvittaessa aina kysyä myös vaikkapa Oriveden kaupungin matkailuneuvonnasta.
Seuraa somessa:
Teksti: Olli Mäkelä, AhlmanEdun luontoalan opiskelija
Kuvat: Olli Mäkelä ja Ami Pellonpää