”Kuin olisin tullut kotiin” – mitä kirjoittajalinjalla oikein tehdään?

Kirjoittajalinjalla kirjoitetaan. Kirjoittajalinjalla luetaan ja keskustellaan. Kirjoittajalinjalla ollaan hiljaa ja ajatellaan. Herätetään henkiin, herätään henkiin. Nauretaan. Itketäänkin. Ennen kaikkea kirjoittajalinjalla opiskellaan. Opiskellaan kirjoittamista kolmekymmentäkahdeksan viikkoa, kaksikymmentäviisi lähiopetustuntia viikossa ja itsenäinen työ päälle. Käydään läpi kaikkea mahdollista kirjoittamiseen liittyvää kaunokirjallisuudesta tietokirjoittamiseen, Suomen kirjallisuushistoriasta kielenhuoltoon, esiintymisvarmuudesta palautteen antamiseen ja vastaanottamiseen.  

Jokainen opiskelija tulee linjalle omista lähtökohdistaan. Kirjoittamisen opinnot eivät hyljeksi ketään, eivät katso ikää, uraa, koulutusta, sukupuolta, sosioekonomista taustaa tai sukunimeä. Ainoastaan aidolla halulla kehittyä kirjoittajana on merkitystä. Opinnoissa pärjää parhaiten silloin, kun ajoitus on kohdallaan, kun elämäntilanne on sellainen, että pystyy vastaanottamaan ja vastavuoroisesti antamaan.  

Kohti kirjoittajaidentiteettiä 

Nämä ovat opinnot, jotka eivät lupaa mitään. Täysin valmiiksi sanataiteilijaksi tai kirjailijaksi ei valmistu mistään. Ala on rankka ja raadollinen, ei ole olemassa ohituskaistoja tai Graalin maljoja. On vain kirjoittamalla kehittyvä kirjoittaja; hänen tarmonsa, lahjakkuutensa, sisunsa ja kykynsä tuottaa tekstiä erilaisiin tarpeisiin. On hänen yksilöllinen tapansa käyttää kieltä, valmiutensa, tekstintajunsa ja rohkeutensa.  

Kirjoittajaidentiteetin kasvattamiseen kirjoittaja tarvitsee toisia ihmisiä. Kukaan ei pärjää yksin. Jokaisella menestyvällä kirjoittajalla on oma ystävällinen katraansa, hovilukijansa ja kannustusjoukkonsa. Kirjoittajalinjalla tämä yhteisö syntyy kuin itsestään heti lukuvuoden alussa. Verkostoituminen alkaa siis hyvin läheltä.  

Mitä kirjoittaminen on?  

Nopeasti ajateltuna kirjoittaminen on monelle itsestäänselvyys. Kaikki suomalaisen peruskoulun käyneet osaavat lukea ja kirjoittaa. Kirjoittajalinjalla mennään kuitenkin pintaa syvemmälle. Kimmo Svinhufvud, kirjassaan Kokonaisvaltainen kirjoittaminen (2007), listaa käsitykset kirjoittamisesta seuraavasti: 

• Kirjoittaminen on taitoa 
• Kirjoittaminen on luovuutta 
• Kirjoittaminen on prosessi
• Kirjoittaminen on tekstilajin tuottamista
• Kirjoittaminen on sosiaalista toimintaa 
• Kirjoittaminen on sosiopoliittista toimintaa 

Kaikkea tätä kirjoittaminen on, mutta yksi mielestäni puuttuu: kirjoittaminen on ihme. Mustien merkkien järjestäytyminen sanoiksi, jotka kantavat merkitystä, on ihmeellistä. Sanoilla on käsittämätön voima. Ne toimivat siltana minun eli kirjoittajan mielenmaisemasta sinun eli lukijan mielenmaisemaan. Sanojen avulla syntyy yhteys kirjoittajan ja lukijan välillä, jota pitkin kulkee muutakin kuin sanoja. Siinä kulkee merkityksiä, tunteita ja tunnelmia. Asioita, jotka ovat jopa sanojen ulottumattomissa, mutta joihin on mahdollista kuitenkin syntyneen yhteyden avulla päästä. Ja tässä ihmeellisyydessä piilee kirjoittajalinjan ydin. Kun ihminen löytää oman ilmaisuvoimansa, häntä ei pidättele enää mikään. 

Viides lukuvuoteni AhlmanEdun kirjoittajalinjan opettajana on alkanut. Tänäkin vuonna tontin vanhimman talon, Keltsin, pääty on täyttynyt ihmisistä, jotka ovat valmiita satsaamaan itseensä ja haluavat kehittää kirjallisen ilmaisun taitojaan laajasti ja tavoitteellisesti. Mutta tämän lisäksi jotain muutakin on tapahtunut: uusi samanmielisten, lahjakkaiden ihmisten yhteisö on syntynyt. Oivallus siitä, että ei olekaan ainoa maailmassa. Oivallus, että kirjoittamista voi opiskella kirjoittamalla ja lukemalla yhteisöllisesti ja tärkein kaikista: kirjoittajalinjalla on mahdollisuus päästä eteenpäin omalla polullaan pakottomasti, omaan tahtiin ohjatusti itseään ja toisia kuunnellen.  

”Tuntuu uskomattomalta”, eräs opiskelija totesi kolmantena opiskelupäivänään. ”Tänne kun tulee, tuntuu kuin kotiin tulisi.”  

Kirjoittanut kirjoittajalinjan opettaja, AhlmanArts-tiimipäällikkö Helena Murtonen-Leppä