Työelämän muutokset edellyttävät työntekijöiltä jatkuvaa osaamisen ylläpitämistä ja kehittämistä. AhlmanEdu tarjoaa monipuolisesti mahdollisuuksia oman osaamisen kehittämiseen. Voit hakea opintoihin jatkuvan haun kautta. Alakohtaiset hakuajat löydät koulutusten omilta sivuilta.
Perustutkinnoissa osoitetaan ammatilliset valmiudet alan eri tehtäviin. Jos olet jo suorittanut toisen asteen, voit hakea jatkuvassa haussa puutarha-alan perustutkintoihin.
Kansanopisto-opinnot eivät johda tutkintoon, mutta tarjoavat sitäkin enemmän välineitä oman ammatillisen polun löytämiseen, työelämään ja opintoihin valmentautumiseen sekä aktiiviseen toimijuuteen taide- ja pelialoilla. Opetustilat ovat varta vasten suunniteltu ja toteutettu tilojen käyttäjien toiveita ja annettavaa opetusta ajatellen ja ne ovat opiskelijoiden käytettävissä ympäri vuorokauden. Opiskelu kansanopistossa Tampereella onnistuu helposti myös kauempaa tuleville, sillä opintojen aikana on mahdollista majoittua AhlmanEdun asuntolassa. Asuntolassa asuvan opiskelijan on mahdollista hakea asumiskustannusten tueksi myös asumislisää.
Ammattitutkinnon avulla syvennät ammattitaitoasi omalla alallasi. Erikoisammattitutkinto puolestaan tukee siirtymäsi aiempaa vaativampiin johdon, keskijohdon tai asiantuntijatyön tehtäviin.
Oppisopimus on käytännönläheinen vaihtoehto, jos haluat vaihtaa alaa tai täydentää nykyistä osaamistasi ja saada samalla palkkaa.
Ellei tutkinnon suorittaminen ole juuri nyt ajankohtaista, on meillä tarjolla kattava valikoima myös osatutkintoja, täydennyskoulutuksia ja lyhytkursseja. Myös niiden avulla voit syventää ammattitaitoasi ja päivittää tietojasi joutuisasti.
Vielä ehdit varaamaan paikkasi viikonlopun brunssilta! 😋
Tamperelainen DJ Juissi maustaa AhlmanEdun Groovi & Gratiini -brunssin äänitilan juurevalta vinyylisoundilta kuultavalla kotimaisella musiikilla.
Ravintola Annan svengaavissa, pikantisti kuratoiduissa kappaleissa kuullaan kultaisten iskelmävuosikymmenten suosikkiartisteja, hippusellisen aromaattisemmin tarjoiltuna.
‼️Pöytävaraukset [email protected] tai puh. 050 383 3944.
24,50€ / henkilö, aikuinen
17,00€ / henkilö, lapset 7-12v.
1€/ikävuosi, lapset alle 7v.
BRUNSSIMENU:
Ahlmanin uunituoreet sämpylät & saaristolaisleipää
Voita & Yrtti-rahkalevitettä (G)
Tuoreita kotimaisia kasviksia (M, G)
Leikkelevalikoima (L, G)
Kotimaista juustoa (G)
Palvattua Ahlmanin suomenkarjaa (M, G) ja tyrnimajoneesia (M, G)
Munakokkelia (L, G)
Rapeaksi paahdettua Paijan tilan porsaan kylkeä (M, G)
Lihapullat Ahlmanin suomenkarjasta (M, G)
***
Pitkään haudutettu kaurapuuro (L)
Rahkaa tai jogurttia (L, G)
Marinoituja kotimaisia marjoja (M, G)
Hedelmiä (M, G)
Oman keittiön mysliä (M)
***
Lähijuustoja ja siemennäkkäriä
Marjapiirasta (L)
Luomutuoremehua (M, G)
Laktoositonta luomumaitoa (L, G)
Luomukahvia ja haudutettua teetä
Tervetuloa herkuttelemaan!
#brunssi #Tampere #Pirkanmaa #aamupala #lähiruoka #vinyyli #djjuissi
🌸 Naistenpäivän kunniaksi – tule kirjoituskurssille kaverin kanssa! 🌸
8.-15.3. välisenä aikana saat 15 % alennuksen huhtikuun viikonloppukursseista, kun ilmoittaudut yhdessä kaverin kanssa. Ja parasta on, että alennus tulee teille molemmille!
Alennuksen saat verkkokaupan ostoskorissa lisäämällä samaan tilaukseen kaksi ilmoittautumista valitsemaanne kurssiin.
Huom! Alennus koskee vain huhtikuun kirjoituskursseja.
Tule oppimaan uutta, viettämään hauskaa viikonloppua ja jakamaan kokemus yhdessä! 🌷
#naistenpäivä #kirjoituskurssi #Tampere #Pirkanmaa #kampanja
Päivä Suomen Teatteriopistossa 🎭
Videolla pääset seuraamaan AhlmanEdun musiikkiteatterilinjan opiskelijan koulupäivää!
Kevään haku näyttelijäntyön linjoille on käynnissä 1.2.-31.5.2026. Hae mukaan nyt 👉 ahlmanedu.fi/suomen-teatteriopisto
AhlmanEdu ja Suomen Teatteriopisto ovat solmineet kumppanuussopimuksen, mikä tarkoittaa sitä, että kaikki Suomen Teatteriopiston ammattiin ohjaavan koulutuksen uudet opiskelijat tulevat AhlmanEdun vapaan sivistystyön opiskelijoiksi. Opinnot järjestetään Tampereen keskustassa Tampereen Komediateatterin ja Suomen Teatteriopiston tiloissa.
Yhteisellä hallinnolla on leveämmät hartiat asioiden hoitamiseen ja kehittämiseen. Suomen Teatteriopiston opiskelijoille AhlmanEdun kautta järjestyy opiskelijahuoltoa, kouluterveydenhoito ja kouluruokailu.
#näyttelijäntyö #musiikkiteatteri #myday #koulupäivä #opiskelu #kansanopisto #Tampere #Pirkanmaa
Kuvataidelinjaa luotsaa pitkän uran tehnyt taiteilija Mikko Kallio, joka tietää omasta kokemuksestaan, miten suuri merkitys yhdellä opintovuodella voi olla.
Elokuussa 2025 kuvataidelinjan opettajana aloittanut Mikko Kallio on työskennellyt vapaana taiteilijana lähes kolmen vuosikymmenen ajan. Uransa aikana hän on toiminut muun muassa läänintaiteilijana, koulutussuunnittelijana ja kuvataiteen tuntiopettajana.
Kuvataidelinja on hänelle henkilökohtaisesti tärkeä.
– Oriveden opiston kuvataidelinja antoi aikanaan ratkaisevan sysäyksen taiteen tielle. On hienoa opettaa linjaa, jolla voi olla opiskelijalle samanlainen merkitys, Mikko kertoo.
Lue koko juttu AhlmanEdun verkkosivuilta 👉 ahlmanedu.fi/ajankohtaista
Hae nyt mukaan kuvataidelinjalle! Kevään hakuaika 1.2.-17.5.2026.
#kuvataidelinja #kuvataide #opinnot #ateljee #värinä #Tampere #Pirkanmaa
Mitä hyötyä esports-linjasta on ammattilaisuutta tavoittelevalle? Entä millaisia mahdollisuuksia pelialan opinnot voivat tarjota?
Näihin ja moneen muuhun kysymykseen saamme vastauksia, kun ääneen pääsee AhlmanEdun esports-linjan entinen opiskelija Aatu "Olli" Olli, joka toimii Suomen maajoukkueen valmentajana Overwatch World Cup 2026 turnauksessa.
Kuuntele/katso koko jakso AhlmanEdun Spotify/YouTube kanavalta!
Jaksossa sukelletaan kilpapelaamisen arkeen, pelialan opintoihin, tavoitteelliseen harjoitteluun sekä siihen, millaisia taitoja opinnoissa kehitetään niin pelissä kuin sen ulkopuolellakin. Ollin kanssa jaksossa jutustelee AhlmanEdun pelialojen koulutuspäällikkö Niklas "Nihvu" Milén.
"Pelialan Podcast" on AhlmanEdun podcast-sarja jossa sukelletaan pelialan koulutuksiin ja niiden mielenkiintoisiin puoliin sekä nykyisten, että entisten opiskelijoiden ja opettajien kanssa.
#peliala #podcast #ahlmangames #esports #aatuolli #olli #overwatch
Ensi viikolla luvassa eri alojen tutustumispäiviä AhlmanEdulla!
🌱 9.2. klo 9-12 Puutarha-alan perustutkinto
🐮 10.2. klo 12-15 Maatalousalan perustutkinto
👫 11.2. klo 9-11 Opistovuosi oppivelvollisille
🎮 11.2. klo 12-15 Media-alan perustutkinto
Ilmoittautuminen ja lisätietoa päivästä:
Opinto-ohjaaja Mira Heliö
[email protected]
043 824 0534
