Skip to content
Ammatillista koulutusta, taideaineita, pelilinjoja, lähiruokaa sekä kokous- ja majoituspalveluja maaseutumiljöössä, Tampereen keskustan kupeessa.

Elämystaitajat Alankomaissa – oppia ja oivalluksia Friisinmaasta

 

Syyskuussa koitti hetki, jota olimme odottaneet jo pitkään. Me kahdeksan Elämysmatkailijaa pakkasimme laukut ja suuntasimme opintomatkalle Alankomaihin, yhteistyöoppilaitoksemme Firdan vieraiksi. Jännitys ja innostus olivat käsinkosketeltavia, sillä edessä oli lähes kahden viikon ajanjakso uutta kulttuuria, kohtaamisia ja elämyksiä.

Viikon aikana tutustuimme Friisinmaan matkailukulttuuriin ja sen monipuolisiin kohteisiin. Vierailimme eri kaupungeissa, pyöräilimme tuulisilla teillä ja pääsimme kokeilemaan purjehdusta – kokemuksia, jotka veivät meidät suoraan paikallisen elämän ytimeen. Jokainen päivä toi mukanaan jotakin uutta: uusia maisemia, uusia ihmisiä ja ennen kaikkea uusia ajatuksia siitä, mitä matkailu ja elämyksellisyys voivat tarkoittaa.

Pääsimme myös nauttimaan Utrechtista ja Amsterdamista – viehättävistä kanavien halkomista kaupungeista. Osa porukasta ehti myös päivämatkan verran imuttaa elämyksiä Belgian puolelta upeasti säilyneestä keskiaikaisesta Brüggen kaupungista.

 

 

Erasmus-liikkuvuusjakso oli paljon enemmän kuin pelkkä opintomatka. Se oli kasvun paikka. Opimme työskentelemään tiiminä, ottamaan vastuuta ja hyödyntämään omaa osaamistamme erilaisissa tilanteissa. Samalla kartutimme arvokasta ammatillista kokemusta ja vahvistimme kielitaitoa käytännön kautta.

Saimme myös uusia näkökulmia siihen, mitä elämyksellisyys todella on ja miten sitä voi tuottaa eri tavoin asiakkaille. Ymmärsimme, että elämys syntyy usein pienistä yksityiskohdista – aidosta kohtaamisesta, huolella suunnitellusta kokemuksesta ja hetkestä, joka jää mieleen.

Matka Alankomaihin antoi meille paljon: inspiraatiota, rohkeutta ja varmuutta omasta suunnasta matkailualalla. Matka täynnä oppimista, iloa ja yhdessä tekemisen voimaa – elämys, jota emme unohda.

 

 

“Utrechtissa  Dom-torni (112 m) oli huikea kokemus historiansa, maisemien sekä yli 400 portaan kipuamisen johdosta.”

“ Terschelling – saari Länsifriiseinsaarilla – mykisti kauneudellaan, luonnollaan, hiekkadyyneillään ja loputtomalta tuntuvalla hiekkarannallaan. Pyöräily mahdollisti lähes koko saareen tutustumisen muutamassa tunnissa!”

“Olipa Ahlmanin tapaan kotoisaa, kun ensimmäisessä majapaikassamme Akkrumin kylässä aidan takana oli lehmilaidun! Joskin nämä maidontuottajat olivat paikallisia mustavalkoisia friisiläisiä.”

“Stavorenin tuulisen sään bonus olivat pärskyvät aallot, jotka tarjosivat hetken musiikkia korville ja sielulle.”