Skip to content
Ammatillista koulutusta, taideaineita, pelilinjoja, lähiruokaa sekä kokous- ja majoituspalveluja maaseutumiljöössä, Tampereen keskustan kupeessa.

Ammattiosaajat tekevät tulevaisuuden – juhlistetaan osaamistamme!

Tänään, valtakunnallisena ammattiosaamisen päivänä 30.1.2026, juhlistetaan ammattiosaajia, ammattiin opiskelevia ja ammatillisen koulutuksen merkitystä suomalaiselle yhteiskunnalle.

– Jotta yhteiskunta toimii, tarvitaan tekeviä käsiä sekä luovia ja innovoivia ihmisiä. Eri alojen ammattilaiset sujuvoittavat arkeamme huolehtimalla peruspalveluista ja infrastruktuurista, joita pidämme usein itsestäänselvyyksinä, toteaa opetusministeri Anders Adlercreutz.

Osaaminen rakentuu yhdessä tehden ja oppien

AhlmanEdussa ammattiosaaminen rakentuu ennen kaikkea yhdessä tekemisestä ja oppimisesta. Haluamme tarjota opiskelijoillemme turvallisen ja kannustavan ympäristön, jossa omaa polkua voi etsiä ja rakentaa – oli tavoitteena sitten ammatti, uudet taidot tai suunnanvaihto.

Ammattiosaamisen päivän kunniaksi julkaisimme videon, joissa opiskelijamme kertovat omin sanoin, mitä ammatillinen opiskelu heille merkitsee. Video tuo esiin sen, mistä ammattiosaamisessa pohjimmiltaan on kyse: kasvusta, oivalluksista ja yhdessä tekemisestä.

Floristiopiskelija Pia hakeutui AhlmanEduun opiskelemaan, koska halusi oikean koulutuksen.