Suomessa on palkittu laadukkaasti ylläpidettyjä Green Flag Award -viheralueita jo useamman vuoden ajan. Lepaan näyttelyssä 15.8.2024 julkistettiin 21 Green Flag Award -tunnuksen voittanutta viheraluetta – osa jo ennestään tuttuja Green Flag Award -puistoja ja 3 täysin uutta kohdetta.
Tunnuksen voittaneiden viheralueiden määrä jatkoi kasvuaan edellisestä vuodesta ja on nyt Suomen Green Flag Award -historian suurin. Green Flag Award on viheralueiden kunnossapidon ja hallinnoinnin laadun tunnistava palkintojärjestelmä, jota hallinnoi kansainvälisesti Iso-Britannian ympäristöhyväntekeväisyysjärjestö Keep Britain Tidy, Suomessa Viherympäristöliitto ry.
Ensimmäistä kertaa hakuprosessissa mukana ollut AhlmanEdun kampusalue vakuutti tuomarit viehättävyydellään ja monipuolisuudellaan. Tuomareiden mukaan AhlmanEdun kampusalue on monipuolinen puisto, joka viheralueineen ja rakennuksineen tarjoaa tutkittavaa ja ihasteltavaa useammallekin käyntikerralle. Muun muassa Perinnepiha houkuttelee perehtymään alueeseen kaikessa rauhassa ja ajan kanssa. Laaja niittyalue omenapuineen luo huikean kontrastin rakennusten läheisyydessä oleville hoidetuille alueille ja johdattelee tutustumaan vaikkapa syötävään metsäpuutarhaan. Alueella on nähtävillä lukuisia erilaisia oppilastyönä toteutettuja ratkaisuja hulevesien ohjauksesta aina laajempaankin kokeiluun kompostiteen käytöstä lannoitteena.
Voittajista kolme ensikertalaisia – haun uusineet viheralueet säilyttivät tunnuksen
Ensimmäistä kertaa Green Flag Award -tunnuksen voittivat AhlmanEdu kampuksen lisäksi Fjällbon puisto Tuusulasta ja Myllyranta park Lempäälästä. Tunnuksen uusivat viime vuodelta Lahden Pikku-Vesijärvenpuisto, Tampereen Hatanpään kartanonpuisto ja arboretum, Lepaan kampuspuisto, Mikkelin Naisvuori, Paraisten keskuspuisto, Kellonummen hautausmaa Espoossa, Harju Campus Park Ravijoella, Jokilaakson matkailupuutarha Lapualla, Oulun Hupisaarten kaupunginpuisto, Riihimäen Perhospuisto, Snellmaninpuisto Kuopiossa, Mikkelipuisto Mikkelissä ja Finby Liikuntakeskus Paraisilla. Lisäksi voittajien joukossa jatkavat Kotkan viisi puistoa: Jokipuisto, Sapokan vesipuisto, Fuksinpuisto, Sibeliuksenpuisto ja Katariinan Meripuisto.
Green Flag Award on kansainvälisesti merkittävä tunnustus
Green Flag Award on palkinnut puistoja Suomessa vuodesta 2016 lähtien, jolloin Hämeen ammattikorkeakoulun Lepaan kampuksen puistolle myönnettiin ensimmäinen GFA-tunnus. Laadukkaat GFA-kohteet huomioivat kokonaisvaltaisesti alueen käyttäjät, ympäristön sekä toimintastrategian. Suomen Green Flag Award -tunnuksen voittaneet viheralueet liittyvät yli 2 400 viheralueen kansainväliseen verkostoon 17 eri maassa, kuten Australiassa, Uudessa-Seelannissa, Meksikossa, Turkissa, Belgiassa, Espanjassa ja Yhdysvalloissa.
Green Flag Award -palkintojärjestelmä on ainoa laatuaan koko maailmassa, jossa koulutettu tuomaristo arvioi viheralueen toimintaa sekä kirjallisesti kunnossapito- ja hallinnointisuunnitelman avulla sekä kohdekäynneillä. Jokainen hakija vastaanottaa vuosittain kirjallisen ammattilaispalautteen, jossa arvioidaan viheralueen toimintoja 27 kohtaa sisältävän kriteeristön avulla. Kriteeristö vakiinnuttaa yleiset standardit laadukkaille viheralueille, jonka avulla voidaan esimerkiksi perustella ja kehittää alueiden vaatimaa rahoitusta sekä houkutella lisää käyttäjiä viheralueille.
Green Flag Award -hanke Suomessa: https://www.vyl.fi/tietopankki/green-flag-award-suomi/
Green Flag Award verkkosivu: https://www.greenflagaward.org/
Kysy lisää:
Kaisa Koskelin, projektipäällikkö, kansainvälisyys -koordinaattori
[email protected]
050 505 6276


