Skip to content
Ammatillista koulutusta, taideaineita, pelilinjoja, lähiruokaa sekä kokous- ja majoituspalveluja maaseutumiljöössä, Tampereen keskustan kupeessa.

Opiskelijahaastattelu: Visuaalinen pelisuunnittelulinja

Visuaalisen pelisuunnittelulinjan opiskelija Siiri Syvänen kertoi, millaista on opiskella Ahlmanilla!

 

Miksi hait Ahlmanille?

Hain Ahlmanille, koska haluisin tehdä itse pelejä. Innostuin lukiossa indiepeleistä, eli yhdenihmisen tekemistä peleistä ja peliprojekteista. Aloin katselemaan eri koulutusvaihtoehtoja, missä voisin opiskella pelien tekemistä ja satuin samaan aikaan huomaamaan Ahlmanin mainoksen Instagramissa. Päätin, että halusin hakea tuonne ja lopulta pääsin Ahlmanille!

 

Millainen pääsykoe oli?

Pääsykokeessa oli silloin konseptointitehtävä. Tehtävän tavoitteena oli, että miten osaan visualisoida. Sen lisäksi piti kirjoittaa teksti aiheesta “miksi sinä haluaisit opiskella Ahlmanilla”. Tässä tehtävässä oli tärkeintä kertoa omasta innostuksesta ja motivaatiosta.

 

Mitä haluaisit sanoa uusille hakijoille?

Sen, että kannattaa hakea Ahlmanille, jos on motivoitunut ja kiinnostunut oppimaan uutta. Ohjelmia ei tarvitse osata kunnolla etukäteen, vaan täällä oppii niitä käyttämään yllättävän nopeasti!

 

Millaista on opiskella Ahlmanilla?

Aluksi painotettiin paljon lähiopetukseen ja opittelimme ohjelmistojen käyttöä sekä käsittelimme aihetta, että mitä pelisuunnittelu on. Teimme pieniä tehtäviä ohjelmiston käyttöön liittyen. Meillä oli myös pelisprinttejä, missä tehdään yhteistyötä peliteknologian kanssa erilaisten projektien kautta. Opettelimme 2D, 3D ja pelin hahmojen, kenttien ja tekstuurien tekemistä. Ennen joulua meillä alkoi ensimmäinen iso peliprojekti, joka kesti noin viisi viikkoa. Me tehdään myös muita projekteja muiden linjojen kanssa, mm. äänen ja tarinan suunnittelussa.

 

Millainen on sinun unelma-ammattisi?

Tällä hetkellä haluaisin kovasti päästä pelialalle hommiin. Tykkään 3D-mallintamisesta ja animoimisesta.

 

Miksi Ahlman on hyvä paikka opiskella?

Vaikka opinnot kestävän vuoden verran, niin minun mielestäni vuodessa oppii paljon! Tämä on mielestäni paras paikka, koska vaikka et tietäisi mihin aiot erikoistua, voit kokeilla ja tutustua Ahlmanilla erilaisiin vaihtoehtoihin. Koko vuosi panostetaan juuri siihen, mitä tullaan opiskelemaan. Täällä tulee laaja katsaus visuaalisesta pelialasta. Yllättävän lyhyessä ajassa opin paljon asioita. Opetus on nykyaikaista, koulutuksessa käytetään viimeisintä tekniikkaa ja työkaluja sekä opiskelijalla on mahdollisuus erikoistua ja syventyä haluamaan osa-alueeseen. Ahlmanilla opiskellaan tiimityöskentelyn ja projektien kautta. Täällä on rento ja kannustava ilmapiiri sekä mahdollisuus tehdä yhteistyötä muiden linjojen kanssa.

 

Teksti ja kuvat matkailualan opiskelija Alena

Haastateltava: Siiri Syvänen

 

Katso lisää: Visuaalinen pelisuunnittelu ja peliteknologia

 

Käytännön vinkkejä pelialan opiskeluun:

  1. Katso Youtube -tutoriaaleja
  2. Luo RSS-feedi, (Feedly) johon linkität keskeisimmät tietolähteet
  3. Luo verkostoja ja tutustu pelialan eri toimijoihin
  4. Kokeile kaikkea ja katso mikä on sinun juttusi
  5. Älä aloita liian kunnianhimoisesti
  6. Kehitä jatkuvasti itseäsi
  7. … ja ennen kaikkea, pidä hauskaa!