Skip to content
Ammatillista koulutusta, taideaineita, pelilinjoja, lähiruokaa sekä kokous- ja majoituspalveluja maaseutumiljöössä, Tampereen keskustan kupeessa.

Inspiroivaa visuaalisen pelisuunnittelun opiskelua – opiskelijat kertovat

Min Fei Kultanen ja Eerika Launis opiskelevat AhlmanEdussa visuaalista pelisuunnittelua. Kummallakaan ei ole pelialalta aiempaa kokemusta, mutta intoa ja motivaatiota uuden oppimiseen löytyy sitäkin enemmän.

Min Fei on aiemmalta ammatiltaan media-assistentti. Vaikka visuaalisen pelisuunnittelun opiskelu ei vaadi taakseen aiempaa kokemusta esimerkiksi graafisesta suunnittelusta tai piirtämisestä, ovat nämä kaikki yhdessä Min Feille hyvä kokonaisuus ja tuovat tekemiseen uudenlaista näkökulmaa.

Eerika puolestaan valmistui vuosi sitten keväällä lukiosta ja päätti hakea opiskelemaan, kun aihepiiri oli kiinnostava ja sopi hyvin yhteen omien mielenkiinnon kohteiden kanssa.

Konseptointia, pelimoottoria, teksturointia, animointia ja paljon muuta

Visuaalinen pelisuunnittelu on kokonaisuus, joka pitää sisällään paljon erilaisia tapoja ja työkaluja pelisuunnittelusta 2D- ja 3D-grafiikoihin. Opittavan asian määrä voi alkuun tuntua rankalta ja epäusko oppimiseen olla alussa läsnä. Min Fei ja Eerika kertovat, että opinnot ovat kuitenkin sen arvoista ja jossain vaiheessa tajuaakin oppineensa aivan valtavan määrän erilaisia asioita.

– Muistan, kun alussa opettaja sanoi, että ensi vuonna osaatte nämä kaikki asiat. Ajattelin, että pyh, älä liioittele! Tässä sitä on nyt kuitenkin tajunnut, että perhana osaankin jo aika hyvin, Min Fei kertoo iloiten.

Eerikalla oli takanaan rankka abivuosi, joten Ahlmanille tulo oli jopa pieni kevennys.

– Täällä saan tehdä niitä asioita koulupäivän ajan mitä muuten tekisin vapaa-ajalla kaiken muun ohessa. Olen nauttinut suuresta oppimäärästä ja tykännyt, että edetään nopeaan tahtiin.

Kysyttäessä mahdollisista vastaan tulleista haasteista, molemmat joutuvat hetken miettimään, mutta toteavat sitten ajanhallinnan ja -käytön olevan sellaisia asioita, joiden kanssa on saanut tehdä töitä. Opinnot pitävät sisällään useita ryhmäprojekteja, niin kutsuttuja Game Sprinttejä, joten ajankäytön suunnittelu tulee eteen sekä omalta osalta, että koko ryhmälle yhteisesti.

– On ollut hienoa nähdä, kun kaikki oppivat mitä seuraavassa projektissa voi tehdä paremmin myös ajanhallinnan osalta, Min Fei toteaa.

Opiskelua inspiroivassa miljöössä

AhlmanEdun kampus on monelle täysin uudenlainen ja poikkeuksellisen inspiroiva paikka opiskella. Ollaan suhteellisen lähellä keskustaa, mutta kuitenkin maalaismaisemissa. Osa rakennuksista huokuu historiaa ja kevät-, kesä- sekä syysaikaan lehmät laiduntavat aivan vieressä. Lisäksi luokkatiloista ja omasta työpisteestä saa tehdä oman näköisensä paikan työskennellä.

Min Fei ja Eerika kehuvat myös Ahlmanin ilmapiiriä ja ihmisiä. He ovat tehneet huomion, että täällä kaikki toivottavat toisilleen hyvät huomenet. Tunneilla, sprinttien ja projektien aikana kaikki auttavat toinen toisiaan ja avun pyytämistä ei tarvitse koskaan epäröidä.

– Luokkakaverit ovat rikastuttaneet elämää ja tätä kokemusta. Tuntuu, että täällä olevista tyypeistä tulee pysyviä kavereita, Min Fei ja Eerika sanovat.

Lopuksi alaa ja AhlmanEdua oppilaitoksena miettiville Min Fei ja Eerika lähettävät terveiset, että ehdottomasti kannattaa hakea, jos peliala yhtään kiinnostaa.

– Ja mitä täälläkin kavereilta kuullut kuviteltavan, että pitäisi olla esimerkiksi piirtotaitoa pärjätäkseen opinnoissa, niin ei pidä paikkaansa. Visuaalinen silmä on plussaa, mutta muuten ei tarvitse pelätä kokemuksen puutetta, koska opinnot aloitetaan hyvin nollista, Eerika päättää.

Lue visuaalisesta pelisuunnittelusta lisää täältä!