Haku AhlmanEdun kuvataidelinjalle on nyt avoinna. Linjaa luotsaa pitkän uran tehnyt taiteilija Mikko Kallio, joka tietää omasta kokemuksestaan, miten suuri merkitys yhdellä opintovuodella voi olla.
Elokuussa 2025 kuvataidelinjan opettajana aloittanut Mikko Kallio on työskennellyt vapaana taiteilijana lähes kolmen vuosikymmenen ajan. Uransa aikana hän on toiminut muun muassa läänintaiteilijana, koulutussuunnittelijana ja kuvataiteen tuntiopettajana.
Kuvataidelinja on hänelle henkilökohtaisesti tärkeä.
– Oriveden opiston kuvataidelinja antoi aikanaan ratkaisevan sysäyksen taiteen tielle. On hienoa opettaa linjaa, jolla voi olla opiskelijalle samanlainen merkitys, Mikko kertoo.
Mikko haluaa luoda opiskelijoille ympäristön, jossa voi keskittyä olennaiseen: omaan työskentelyyn ja taiteelliseen kasvuun.
– Monilla on nykyään stressiä ja ahdistusta. Haluan, että täällä saa rauhassa kokeilla, etsiä ja epäonnistuakin. Taiteessa mikään ei ole niin vakavaa, etteikö sitä voisi tutkia uudelleen.
Yhdessä tekeminen on hänelle tärkeää. Syksyn aluksi ryhmä toteutti kymmenmetrisen yhteispiirustuksen.
– Teen mielelläni asioita, joista itsekin innostun, koska innostus tarttuu. Parhaimmillaan syntyy kokemus siitä, että olemme tässä yhdessä oppimassa ja oivaltamassa.
Kansanopiston kuvataidelinjalla opiskellaan kuvataiteen perusteita tavoitteellisesti mutta rennossa ja kannustavassa ilmapiirissä.
Opinnot sopivat:
Vuoden aikana työskennellään monipuolisesti ateljeessa, saadaan henkilökohtaista ohjausta ja rakennetaan omaa taiteellista suuntaa.
Lue lisää kuvataidelinjan opinnoista ja hae mukaan!
