Skip to content
Ammatillista koulutusta, taideaineita, pelilinjoja, lähiruokaa sekä kokous- ja majoituspalveluja maaseutumiljöössä, Tampereen keskustan kupeessa.

Uusia ulottuvuuksia – katsaus media-alan ensimmäiseen vuoteen

Elokuussa 2021 alkoi AhlmanEdussa ensimmäistä kertaa pelialaan keskittyvä perustutkinto. Koululla on jo ennestään pitkät perinteet pelialalla vapaan sivistystyön opintojen puolella, joten täysin tyhjästä ideaa uudelle perustutkinnolle ei vedetty. Pelialan opinnot sijoittuvat media-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkinnon alle, ja keskittyvät laaja-alaisesti pelituotteen tekemisen eri alueisiin.

 

Uutta opettajaakaan ei etsitty kaukaa. Vapaan sivistystyön puolelta vuonna 2020 valmistunut Kati Paavilainen pääsi palaamaan Ahlmanille, tällä kertaa tosin opettajan roolissa. “Olin hyvin otettu tarjotusta mahdollisuudesta ja luottamuksesta lähteä opettamaan sekä rakentamaan täysin uutta koulutusta AhlmanEdulla,” hän kommentoi. Vaikka aiempaa opetuskokemusta ei löytynyt paljoa, nuorten ohjaaminen ja motivoiminen, sekä itsensä kehittäminen olivat tarpeeksi hyviä syitä ottaa työtarjous vastaan.

 

Opiskelijoita on meitä täällä parisenkymmentä, monesta eri koulutus- ja työtaustasta. Vaikka kokemus pelialasta vaihteli ihmisten välillä suuresti, aloitimme silti opintomme suurin piirtein samalta lähtöviivalta. Ja jo nyt opinnot ovat tarjonneet jokaiselle jotain uutta, vaikka pelialan opintoja olisikin ollut jo takana.

 

Aiemmin visuaalisen pelisuunnittelun puolella opiskellut Pyry Yliverronen kertoi hakeneensa uuteen perustutkintoon koska se vaikutti parhaalta opiskelupaikalta VST-opintojen jälkeen. “Odotinkin juuri, että Media-alalla voisin kerrata visuaalista pelituotantoa, ja oppia lisää koodauksesta. – -Koodi opetus on auttanut minua saamaan paljon paremman yleiskuvan siitä, miten pelejä käytännössä tehdään”.

 

Sen sijaan Julius Koivistolle peliala ei ollut ennestään kovinkaan tuttu. Hän haki koulutukseen, koska media-ala, some ja markkinointi alkoivat kiinnostamaan. Molemmat media- ja peliala ovat käsitteinä erittäin laajat, ja tämän takia opintoihimme sisältyykin myös markkinoinnin ja somen käytön perusteita. ”- – siitä mä tykkään tässä koulutuksessa että me päästää vähä haistelee ja maistelee kaikkee mitä media- ja peliala pitää sisällään”.

 

Koska koulutusta järjestetään nyt ensimmäistä kertaa, on koulutuksen sisältö ollut uutta ja yllättävää niin opiskelijoille kuin myös opettajalle. “Lukuvuoden alussa odotin innolla mitä kaikkea vuosi ja uudet kuviot toisi tullessaan, mutta samalla toki moni asia jännitti,” kertoo Paavilainen. Suuremmilta vastoinkäymisiltä olemme kuitenkin tähän mennessä välttyneet, toivottavasti näin myös jatkossa.

 

Kaiken kaikkiaan fiilikset pelialan opinnoista ovat olleet erittäin hyvät. Luokkahenki on mahtava ja ryhmätöitä odotetaan kuin kuuta nousevaa. “- – olen aina innoissani luokkalaisten tapaamisesta, ja yhdessä työskentelystä,” toteaa myös Yliverronen.

Keväälle 2022 on odotettavissa toinen toistaan mielenkiintoisempia projekteja. Erityisesti 22.4. pidettävää AhlmanEdu-päivää odotetaan innolla, olihan edellinenkin päivä menestys. Lisäksi tiimissä toimiminen -tutkinnonosaan liittyen saattaa luokallamme olla myös suunnitteilla jotain…

 

Kirjoittanut: Hekla Hoimu, media-alan opiskelija

Kuva: Media21:n syksyn Ahlman-päivän pelitestauspiste, Julius Koivisto.