Skip to content
Ammatillista koulutusta, taideaineita, pelilinjoja, lähiruokaa sekä kokous- ja majoituspalveluja maaseutumiljöössä, Tampereen keskustan kupeessa.

Miksi opiskelisin kirjoittamista?

 

1. Aikaa ja tilaa

Kirjoittamisen esteistä tunnetusti suurin on (olevinaan) ajan ja tilan puute. Olkoon se sitten faktuaalista tai fiktiivistä, kirjoittamisen opintojen aikana tätä estettä ei ole. Sinulla on lukuvuosi aikaa keskittyä omaan kirjoittajuuteesi ilman, että sinun täytyy välttämättä tehdä mitään muuta. Kaikki mihin lukuvuoden aikana panostat, liittyy jollain lailla siihen, mitä haluat tehdä. Opinnot antavat hyvän syyn olla omien ajatusten äärellä ja istua koneen tai muistikirjan edessä aamuvarhaisesta iltamyöhään. Opintojen aikana sinulla on henkistä tilaa olla kirjoittaja, mutta sinulla on myös fyysinen, rauhallinen tila kirjoittaa. Kirjoittajien Keltainen talo keskellä Ahlmanin kaunista tonttia on kirjoittamista varten. Sen viihtyisä luokkahuone ja inspiroiva violetti vintti antavat jokaiselle kirjoittajalle juuri sellaisen tilan, jota luovuus vaatii.

 

2. Porukka

Kirjoittajalinjalla et ole outo. Kuulut kirjoittajien porukkaan ja saat olla juuri sellainen kuin olet. Jokaisella on paikkansa linjalla. Voi olla, että olet koko elämäsi tuntenut vierautta ja joutunut ehkä piilottelemaan olemuksestasi osia, juuri niitä osia, jotka tekevät sinusta ainutlaatuisen, jotka tekevät sinusta kirjoittajan. Samoista asioista nauttivien ja samaa tavoittelevien seura saa ihmeitä aikaan. Kuin varkain tulet osaksi ryhmää, jota ilman et ehkä hetken päästä enää osaa olla. Ryhmä muodostaa turvallisen kuplan, jossa jokaisella on mahdollisuus kulkea eteenpäin omalla ainutlaatuisella polullaan. Yhteishenki ja yhteinen tavoite kehittyä itse ja auttaa kaveria kehittymään on ehkä arvokkainta, mitä tulet vuoden aikana kokemaan. Yksin meistä ei pärjää kukaan.

 

3. Ymmärrys

Olet kirjoittaja. Olet kenties kirjoittanut koko elämäsi. Sinulla on ajatuksia itsestäsi kirjoittajana ja pitkälle meneviä haaveita kirjoittamisesta leipätyönä ja ehkä kirjailijuudestakin. Toisaalta kirjoittaminen on ollut pitkään haaveesi, mutta et vielä oikein tiedä, mitä olet tekemässä ja mikä on suuntasi. Vuoden kirjoittamisen opintojen aikana ymmärryksesi itsestäsi kirjoittajana kasvaa, muuttuu ja muotoutuu sitä mukaa kun yleinen ymmärryksesi Suomen kirjallisesta kentästä ja kirjallisuuden lajeista ja mahdollisuuksista kasvaa. Strukturoidut ja täydet opinnot takaavat sen, että tulet oppimaan kirjoittamisesta ja kirjallisuudesta paljon. Joudut varmasti epämukavuusalueille, toisaalta käsityksesi itsestäsi vahvistuu. Saat arvokasta tietoa itsestäsi tavoitteellisena opiskelijana ja päämäärätietoisena kirjoittajana. Tulet kenties sisään prosaistina ja lähdet ulos lyyrikkona, ehkä sinussa piilottelee lavarunoilija tai tietokirjailija. Kun annat itsellesi mahdollisuuden kehittyä, ymmärryksesi itsestäsi kirjoittajana vahvistuu.

 

4. Itsetunto

Kirjoittajan itsetunto on monisyistä. Siihen liittyy niin häikäistymisen hetkiä oman tekstin äärellä kuin syvää häpeää ja alemmuutta. Kouluaikojen äidinkielen opettajilla ja omalla lähipiirillä on myös osansa itsetunnon muodostumisessa. Tekstit kuuluvat maailmaan ja heräävät henkiin, kun niillä lukijoita. Kirjoittajan itsetunto alkaa kohentua vasta sitten, kun on saanut kehuja toisilta. Ja näitä kehuja on mahdotonta saada, jos pelkää palautetta, eikä näytä tekstejään muille. On väärin itseä kohtaan luulla itsestään liikoja, mutta enemmän väärin on vähätellä suotta itseään. Vuoden opintojen aikana sinulla on ainutlaatuinen mahdollisuus saada palautetta omista teksteistäsi ihmisiltä, jotka pitävät sinua ennen kaikkea kirjoittajana. Vasta palautteen hetkellä on mahdollisuus kirjallisen itsetunnon todelliseen kasvamiseen.

 

5. Kirjoittaminen ja lukeminen

Opintojen aikana kirjoitat jotain joka päivä, mutta myös luet paljon, ehkä enemmän kuin koskaan ennen. Kaikki kirjoittajat lukevat paljon. Lukeminen yli omien mielenkiinnon kohteiden on osa kirjoittajuutta. Opintojen aikana sinun on pakko lukea, ja mikä voisikaan olla mukavampaa kuin kääriytyä maailmoihin, ahmia kirjallisuutta, nautiskella hitaasti jälleen kerran hyvällä syyllä – olet kirjoittaja, ja siihen diiliin kuuluu lukeminen.Lukemalla monipuolisesti kaunokirjallisuutta oppii ehkä eniten kirjoittamisesta.

 

Kirjoittanut Helena Murtonen-Leppä, kirjoittajalinjan vastuuopettaja

 

PS. Vilpittömät onnittelut kaikille oman paikkansa löytäneille ja saaneille, ja vinkkinä niille jotka vielä miettivät – haku Ahlmanin kirjoittajalinjalle on auki 25.7. saakka.