
Sonja Metsälammi, Henriika Kiviranta ja Sarita Silventoinen ovat kukkapuutarhuriopiskelijoita AlmanEdulla, ja pian he avaavat Kukkakauppa Augustin idyllisessä miljöössä Rientolassa. Kolmikon tarina on esimerkki siitä, miten ystävyys, jaettu visio ja rohkeus voivat johtaa yrittäjyyteen jo opiskeluaikana.
Tie opintoihin
Henriikan rakkaus kukkiin on ollut selvä jo pitkään. “Olen aina rakastanut kukkia ja halusin oppia sitomaan niitä,” hän kertoo. Sonjalla taas oli takana 13 vuoden ura ravintola-alalla, kun hän päätti kokeilla jotain uutta. Puutarhan hoito ja kukat olivat olleet lapsuuden mummolasta asti sydämenasia. Saritalla oli myös käynyt mielessä alanvaihto ja hän oli kiinnostunut kukkien lisäksi pihasuunnittelusta, mutta nopeasti opintojen alettua kukat veivät mennessään.
Yrittäjyyden siemenet
Kolmikon ensimmäinen yrittäjyysprojekti opintojen aikana oli kestävä kehitysprojekti, jossa he saivat suunnitella ja kokeilla omia ideoitaan. “Meillä oli ideoita hävikkikukkien kuivaamisesta, kukkabussista festareille ja kukkakahvilasta. Se projekti yhdisti meitä ja sai ajatukset laukalle,” Sonja muistelee. Kolmikkoa yhdisti ajatusten lisäksi myös asuinkaupunki sillä he kaikki asuivat Ylöjärvellä. Idea oman kukkakaupan perustamisesta syntyi vähitellen. Sarita laittoi vuoden ensimmäisinä päivinä viestin porukan yhteiseen ”Ylöjärven Jytämimmit” ryhmään. Viesti oli pitkä ja sisälsi perustelut miksi juuri nyt olisi hyvä hetki tarttua tilaisuuteen. Tarkoituksena oli aloittaa hissuksiin ja ottaa koulussa yrittäjyys valinnaiseksi ja sitä kautta oppia rahoituslaskelmointia, liiketoimintasuunnittelua ja saada myös opettajien tuki yrittäjyyden ensi askeleilla. Sarita mietti pitkään uskaltaako edes lähettää koko viestiä. Henriika oli viestin kilahtaessa puhelimeen mökillä viettämässä hääpäiväänsä ja luki viestin ääneen miehelleen. ”Taisin siinä ensimmäisenä sanoa, että en varmasti lähde tohon mukaan,” Henriika naurahtaa. Ihmeen lailla ehdotus alkoi kiinnostaa enemmän ja enemmän jokaisella lukukerralla. Sonja taas oli jo pitkään miettinyt oman kahvilatoiminnan perustamista. Yksinyrittäjän riskit ja epätietoisuus ajan riittämisestä olivat kuitenkin torpanneet aloittamisen. Kolmikko kuitenkin ymmärsi, että pienessä tiimissä olisi mahdollista toteuttaa unelma yhdessä. “Olisi ollut liian pelottavaa lähteä yksin, mutta yhdessä uskalsimme,” kertoo Sarita. Näin sai alkunsa Kukkakauppa August.

Liiketilan löytyminen
Liiketila löytyi Rientolan Setlementistä, historiallisesta rakennuksesta, joka tarjoaa persoonallisen ja elämyksellisen ympäristön asiakkaille. “Alusta saakka halusimme tilan vähän etäämmältä kaupungin keskustasta, kauniista miljööstä, jossa myös itse viihtyisimme päivittäin,” Sonja kuvailee. Tilaa muokataan opiskelijoiden pienellä budjetilla ja käytetyillä kalusteilla. ”Ensimmäistäkään kalustetta ei ole hankittu uutena vaan kaikki on pyritty ostamaan käytettynä,” Sarita kertoo. Kalusteita on noudettu ympäri Pirkanmaata ja jopa Vaasasta asti. ”On myös ihanaa, että kun meidän yhteinen matka on alkanut täältä AhlmanEdulta niin ollaan saatu edulliseen hintaan myös koululta vanhoja kalusteita koristamaan uutta liiketilaa,” Sarita iloitsee.
Matkaan on mahtunut myös kommelluksia
Kukkakylmiötä hankkiessa selvisi, että vanhan rakennuksen ovenkarmit olivat pari senttiä liian matalat. Liiketilan seinä piti siis purkaa, jotta kylmiö saatiin sisälle. Toisella kertaa taas auton moottori hajosi kesken Hämeenlinnan-reissun, ja kolmikko jäi Toijalan kohdalla sillan alle odottamaan hinausautoa kukkakaupan varusteet kyydissä. “Onhan näitä sattunut, mutta aina ollaan selvitty yhdessä. Onneksi ei tarvinnut lähteä yksin tekemään,” he nauravat.
Onnistumisen hetkiä
Vaikka matkan varrella on ollut mutkia ja moottoririkkoja, on joukkoon mahtunut myös hetkiä, jolloin sydän on pakahtunut ilosta. Yksi isoimmista onnistumisista oli se, kun kaikki palaset alkoivat loksahdella paikoilleen samaan aikaan. Liiketila Rientolasta varmistui, harjoittelut saatiin sovittua suoritettavaksi omassa liikkeessä ja harjoitteluun löytyi myös ohjaaja. “Se oli sellainen hetki, kun tajusimme, että tämähän ei ole enää pelkkä ajatus tai haave. Meillä on oma liiketila, yritykselle suunnitelma ja mahdollisuus tehdä tästä totta.” Myös luokkakavereiden ja opettajien tuki on ollut valtava voimavara. Avajaisissa koko luokka osallistuu myymään yhdessä kasvatettuja leikkokukkia. Se jos mikä kertoo yhteisöllisyydestä, joka kantaa pitkälle.

Koulun ja opettajien tuki
Kolmikko painottaa, että ilman koulun ja opettajien rohkaisua matka olisi ollut monin verroin vaikeampi. Anniina on ollut heille kuin “kukkakummi”, joka on jakanut positiivisuutta ja uskoa silloin, kun omat voimat ovat olleet koetuksella. Pia ja Kaisa puolestaan ovat auttaneet konkreettisissa asioissa, kuten suunnittelussa ja paperitöissä, ja varmistaneet, että jokainen askel on otettu järkevästi mutta rohkeasti. “He eivät ole vain opettajia, vaan myös kannustajia, jotka ovat nähneet potentiaalin ja uskoneet siihen. Se merkitsee ihan valtavasti, kun itse välillä epäilee.” Koulun tarjoama pohja ei siis ole jäänyt vain teoriaksi, vaan se on muuttunut todelliseksi tueksi yrittäjyyden ensi metreillä.

Kukkakauppa August
August ei ole mikä tahansa kukkakauppa, vaan paikka, joka henkii tekijöidensä visiota. Kimppuja ei tehdä liukuhihnalta, vaan niihin yhdistyy kolmen tekijän käsiala – modernia särmää, boheemia vapautta ja ripaus klassista kauneutta. Jokainen kimppu kertoo tarinaa, olipa kyseessä ilon juhla, surun hetki tai arjen piristys. Erityistä huomiota kiinnitetään ekologisuuteen: muovia vältetään, pakkaukset mietitään ekologisiksi ja kukat pyritään kasvattamaan itse tai hankkimaan läheltä. Lisäksi asiakas voi halutessaan osallistua itse kimppujen luomiseen kursseilla ja työpajoissa. “Me haluamme, että kukkakauppa ei ole vain paikka ostaa kukkia, vaan elämyksien ja kohtaamisten tila, jonne on hyvä tulla.”
Avajaiset 27.9.2025
Avajaiset lähestyvät vauhdilla, ja jännitys kasvaa päivä päivältä. Luvassa on August-kimppuja, kukkabuffet, ohjelmaa lapsille, kahvitarjoilu kauniissa Rientolan miljöössä ja paljon muuta. Luokan osallistuminen tapahtumaan merkitsee paljon. “Onhan se ihan superjännittävää, mutta ihanaa, että meillä on niin isot tukijoukot tässä kaikessa mukana. Avajaisista tulee iloinen ja lämminhenkinen tapahtuma.” Samaan aikaan järjestetään myös Rientolan Sadonkorjuujuhlat joten ihmisiä on varmasti liikkeellä paljon.

Tulevaisuuden suunnitelmat
Vaikka kivijalkakauppa on mahdollistanut jo yhden ison unelman toteutumisen, kolmikko ei aio pysähtyä siihen. Suunnitelmissa siintävät torimyynti, festarit ja erilaiset tapahtumat, joissa kukat tuodaan suoraan ihmisten luo. Lisäksi he haaveilevat kurssien ja työpajojen järjestämisestä, joissa ihmiset pääsevät itse tekemään ja kokeilemaan. Pidemmällä tähtäimellä mielessä on myös kahvilatoiminnan aloittaminen, jolloin kukkakauppa voisi olla paikka, johon tullaan viihtymään pidemmäksikin aikaa. “Me tiedämme, että kolmen ihmisen elättäminen kukilla ei ole helppoa, mutta se on mahdollista, kun uskaltaa kasvaa ja pysyä liikkeessä. Emme halua vain myydä kukkia, vaan luoda elämyksiä ja kokeilla rohkeasti uutta.”
Vinkkejä yrittäjäksi ryhtymisestä haaveleville
Mitä he sanoisivat muille opiskelijoille, jotka haaveilevat yrittäjyydestä? “Täytyy olla vähän hullurohkea ja uskaltaa kokeilla. Jos ei kokeile, sitä katuu myöhemmin. Ja vaikka kaikki ei menisi nappiin, maailma ei siihen kaadu.” Kolmikko muistuttaa myös käytännön asioista: ”On tärkeää tehdä tarvittavat laskelmat ja osakassopimukset, ja hyödyntää ensimetri-palvelut heti alkuun. Heidän mukaansa yrittäjyys ei ole yksin puskemista, vaan verkostojen rakentamista ja yhteistyön voimaa.

Tervetuloa avajaisiin!
Lopuksi he haluavat lähettää lämpimän kutsun kaikille: “Tulkaa ostamaan AhlmanEdulla ja meidän omilla pihoilla kasvatettuja kukkia, nauttimaan kauniista ympäristöstä ja juhlistamaan meidän kanssa uutta alkua.” Avajaisia vietetään 27.9.2025 ja silloin kaikki pääsevät näkemään omin silmin, miten opiskelijoiden unelma on muuttunut todeksi.