Suomessa on palkittu hyvin ylläpidettyjä ja hallinnoituja Green Flag Award -viheralueita. Lepaan näyttelyssä 14.8.2025 julkistettiin 24 Green Flag Award -tunnuksen voittanutta viheraluetta – osa jo ennestään tuttuja voittajia ja 3 täysin uutta kohdetta.
Tunnuksen voittaneiden viheralueiden määrä jatkoi kasvuaan edellisestä vuodesta ja on nyt Suomen Green Flag Award -historian suurin. Green Flag Award on viheralueiden kunnossapidon ja hallinnoinnin laadun tunnistava palkintojärjestelmä, jota hallinnoi kansainvälisesti Iso-Britannian ympäristöhyväntekeväisyysjärjestö Keep Britain Tidy, Suomessa Viherympäristöliitto ry.
Toista kertaa hakuprosessissa mukana ollut AhlmanEdun kampusalue vakuutti tuomarit viehättävyydellään ja monipuolisuudellaan. Tuomareiden mukaan alue tuo maaseudun kaupunkiin. Vierailijat löytävät kampukselta ideoita monipuolisesti pihojen hoitoon ja luonnon huomioonottamiseen.
Voittajista kolme ensikertalaisia – haun uusineet viheralueet säilyttivät tunnuksen
Ensimmäistä kertaa Green Flag Award -tunnuksen voittivat Vaasan Vanha ja Uusi hautausmaa, Kulosaaren hautausmaa Helsingissä ja Pirkkalan hautausmaa.
Tunnuksen uusivat viime vuodelta AhlmanEdun kampuksen lisäksi Tuusulan Fjällbon puisto, Myllyrannan tapahtumapuisto Lempäälässä, Lahden Pikku-Vesijärvenpuisto, Tampereen Hatanpään kartanonpuisto ja arboretum, Lepaan kampuspuisto, Mikkelin Naisvuori, Paraisten keskuspuisto, Kellonummen hautausmaa Espoossa, Harju Campus Park Ravijoella, Jokilaakson matkailupuutarha Lapualla, Oulun Hupisaarten kaupunginpuisto, Riihimäen Perhospuisto, Snellmaninpuisto Kuopiossa, Mikkelipuisto Mikkelissä ja Finby Liikuntakeskus Paraisilla. Lisäksi voittajien joukossa jatkavat Kotkan viisi puistoa: Jokipuisto, Sapokan vesipuisto, Fuksinpuisto, Sibeliuksenpuisto ja Katariinan Meripuisto. Viheralueet saivat tunnustusta tuomareilta erityisesti viheralueiden laadukkaasta kunnossapidosta, monimuotoisista kasvillisuusalueista sekä toiminnallisuudesta alueen käyttäjien hyvinvoinnin lisäämiseksi.
Green Flag Award on kansainvälisesti merkittävä tunnustus
Laadukkaat Green Flag Award -kohteet huomioivat kokonaisvaltaisesti alueen käyttäjät, ympäristön sekä toimintastrategian. Suomen Green Flag Award -tunnuksen voittaneet viheralueet liittyvät yli 2 400 viheralueen kansainväliseen verkostoon 17 eri maassa, kuten Australiassa, Uudessa-Seelannissa, Meksikossa, Turkissa, Belgiassa, Espanjassa ja Yhdysvalloissa.
Green Flag Award -palkintojärjestelmä on ainoa laatuaan koko maailmassa, jossa koulutettu tuomaristo arvioi viheralueen toimintaa sekä kirjallisesti kunnossapito- ja hallinnointisuunnitelman avulla sekä kohdekäynneillä. Jokainen hakija vastaanottaa vuosittain kirjallisen ammattilaispalautteen, jossa arvioidaan viheralueen toimintoja 27 kohtaa sisältävän kriteeristön avulla. Kriteeristö vakiinnuttaa yleiset standardit laadukkaille viheralueille, jonka avulla voidaan esimerkiksi perustella ja kehittää alueiden vaatimaa rahoitusta sekä houkutella lisää käyttäjiä viheralueille.
Green Flag Award -ohjelma Suomessa https://www.vyl.fi/green-flag-award/
Green Flag Award kansainvälinen verkkosivu https://www.greenflagaward.org/
Kysy lisää:
Kaisa Koskelin
projektipäällikkö, kansainvälisyys -koordinaattori
[email protected]
050 505 6276


