
Koko juttu alkoi, kuten moni muu tarina viime vuosina, koronan tuomasta elämänpohdinnasta. Sitä kun istuu neljän seinän sisällä tuijottamassa kattoon päivästä toiseen, alkaa väistämättä miettiä, onko elämässä kenties muutakin kuin suojalasit ja maalipurkki tai baarimitta ja lasinaluset.
Kokkolalaistaustainen Linda vaihtoi rakennustyömaan haalarit unelmaan peligrafiikasta, ja Tampereen ravintolapäällikkö Nilla halusi kokeilla jotain muutakin kuin Sandelsin laskemista hanasta. Yhteisenä määränpäänä heillä oli Ahlmanin visuaalisen pelisuunnittelun linja – tai niin kuin he myöhemmin kuvailisivat, ”ehkä paras päätös koskaan”.
Ahlman vuosi vierähti kuin siivillä, ja viimeisen projektin jälkeen tiet erkanivat. Samaan aikaan peliala seisahtui – junioritason työpaikkoja ei vain ollut tarjolla. Tässä kohtaa moni olisi jo hylännyt pelialan unelmat ja palannut takaisin arkeen, mutta Linda ja Nilla eivät olleet periksiantavaa sorttia. Niinpä, kun Nillalle tarjottiin mahdollisuutta koota tiimi peliyrittäjyyden ammattitutkintoa varten, oli portit jälleen auki pelialalle työllistymiseen.
Vuonna 2022 tiimi oli kasassa, ja pilotointi saattoi alkaa – tällä kertaa nimellä ”Studio-linja”. Vuosi ei sujunutkaan aivan niin ruusuisesti kuin miten se oli alkanut. Tiimi kasvoi ja kutistui, aloitettiin projekteja ja lopetettiin toisia. Sitten rauhan tultua, saatiin muutamalla verkostokeskustelulla kaivettua asiakasprojekti, joka sysäsi koko jengin uuteen ulottuvuuteen: virtuaalisen todellisuuden PC-peli Punch A Plant! oli syntynyt.
Syksyllä 2022 Neatly Production näki päivänvalon – alkuun kuuden hengen voimin, tosin. Jouluun mennessä puolet tiimistä oli kuitenkin jo karannut uusille poluille, mutta jäljelle jäänyt kolmikko ei ollut valmis vieläkään antamaan periksi. He jatkoivat Punch A Plantin! parissa vielä kevään 2023, kehittäen peliä siihen pisteeseen, että sen saattoi edes joten kuten lähettää asiakkaalle.
Sitten tuli eräänlainen kirsikka kakun päälle. Neatlya pyydettiin osaksi I’m On Observation Duty 6 -pelin kehitystä. Tästä tuli konkreettinen todiste siitä, että Kokkolan ja Tampereen duunarit olivat nyt virallisesti osa pelialan maailmaa.

Missä mennään nyt?
Reilu vuosi on taas vierähtänyt siitä, kun Neatly Production otti oikeat ensiaskeleensa pelialan polulla. Ensimmäinen rahoitushakemuskin saatiin läpi! Innovaatioseteli ei ollut vain kasa hakemustekstiä ja byrokraattista paperityötä (vaikka sitäkin riitti!), vaan se avasi oven uusiin kumppanuuksiin: Virtual Dawn ja Alttum hyppäsivät mukaan kelkkaan ja heidän kanssaan Punch A Plant! kaivettiin takaisin kehityspöydälle. Nyt tähtäimessä on Early Access -julkaisu, joka ajoittuu juuri sopivasti joululle 2024 – täydellinen hetki houkutella pelaajia antamaan kasveille pataan glögin siemailun lomassa.
Tämä ilmainen Early Access -julkaisu on Neatlylle tärkeä askel. Julkaisun tarkoituksena on testata, kuinka paljon tämä kasvien lyömisen ilo todella puhuttelee pelaajakuntaa. Onko Punch A Plantista! sittenkään massojen suosikiksi? Ja jos on, niin mistä naruista pitäisi vielä vetää, jotta tästä kehkeytyisi jotain todella uniikkia? Nyt onkin erityisen tärkeää, että peli saa kerrytettyä mahdollisimman paljon wishlistauksia ja fanikuntaa julkaisun ympärille.

Wishlistaa peli: https://store.steampowered.com/app/3006610/Punch_A_Plant/?l=finnish
Nykyään suurin haaste ei ole se, miten peli tehdään, vaan se, miten peli saa näkyvyyttä. Somessa on vaikea erottautua, ja pelialalla kilpailu on kovaa. Onneksi Neatlylla on kuitenkin jotain sellaista, mitä ei ehkä joka nurkan takaa löydy: Linda ja Nilla, kaksi omaperäistä naiskehittäjää, jotka eivät suostu mahtumaan mihinkään perinteiseen muottiin. Nämä naiset tuovat pelinkehitykseen huumorin ja rennon otteen, ja se näkyy kaikessa – somesisällöstä tapaamisiin ja jopa pelien luonteeseen. Eikä kyse ole vain siitä, että he tarvitsevat näkyvyyttä itselleen, vaan he todellakin haluavat näyttää, että peliala on muutakin kuin pimeässä huoneessa koodaavia, huppareihin vuorautuneita tietokonevirtuooseja.
Totuus on kuitenkin se, että vaikka somejulkaisut ja iloiset naurut vievät pitkälle, pelkkä näkyvyys ei maksa yrityksen pakollisia kuluja. Neatly Production on aina ollut paljon muutakin kuin vain yhden pelin kehittämistä; monipuolinen mediatuotantoyritys, jolla on valtava potentiaali yhteistyöhön ja eri projekteihin. Heillä on kyky taipua moneen muottiin, ja yhteistyökuvioille on tilaa. Pelin kehittäminen on toki sydämen asia, mutta kaikkia yrityksen munia ei voida laittaa samaan koriin ja jäädä odottamaan tuottoja, joita ei välttämättä heti ole tulossa.
Neatly Productionin tarina on vasta alussa, ja kulkee eteenpäin avoimin mielin ja pilke silmäkulmassa. Kuka tietää, mitä ensi vuosi tuo tullessaan? Sen Nilla ja Linda ainakin lupaavat, että somessa tyyli jatkuu samalla tutulla, humoristisella tavalla ja ovet ovat avoinna uusille mahdollisuuksille ja yhteistyökuvioille, jotka auttavat heitä kulkemaan kohti vakaampaa tulevaisuutta.
Seuraa Neatly Productionia @neatlyproduction
• Instagram
• Twitter/X
• TikTok
• Linked In
