Opiskelupaikka Tampere, päiväopetus
Opintojen kesto 2–3 vuotta henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman mukaisesti
Opinnot alkavat 4.8.2027
Hakeutuminen yhteishaussa
16.2.–16.3.2027
Hakeutuminen jatkuvassa haussa
1.2.–31.3.2027
Onko intohimonasi kukat? AhlmanEdussa kasvatat itse leikkokukkia ja sidot niistä ihania kimppuja ja asetelmia. Meillä toteutetaan myös isoja koristeluja oikeissa asiakasprojekteissa!
Työpaikoilla tapahtuvat oppimisjaksot selventävät, minkälaiset työtehtävät ovat sinua varten. Kukka- ja puutarhakaupan puutarhuri on asiakaspalveluhenkinen ja perehtynyt asiakkaiden neuvomiseen. Meiltä valmistuneella puutarhurilla on valmius työskennellä erilaisissa työtehtävissä kukkakaupoissa, puutarhamyymälöissä ja puutarhoilla.
AhlmanEdun puutarha-alalla oppiminen tapahtuu tiimeissä. Opiskelu on opiskelijalähtöistä, eikä ketään jätetä opinnoissa yksin, vaan oma tiimi on tukemassa omalla yksilöidyllä opintopolulla eteenpäin.
Kukka- ja puutarhakaupan osaamisalan puutarhurina osaat esitellä, myydä ja hinnoitella kukka- ja puutarhakaupan tuotteita, tarvikkeita ja palveluja. Osaat neuvoa asiakkaita sekä tehdä ja myydä erilaisia sidontatöitä. Osaat käsitellä kasveja varmistaen niiden myyntikelpoisuuden ja huolehtia myymälätiloista.
Puutarha-alan perustutkinnossa opiskellaan lähiopinnoissa AhlmanEdulla sekä koulutus- ja oppisopimusjaksoilla alan työpaikoilla. Opintojen kesto on 2-3 vuotta.
Opetus muodostuu luennoista, tiimitehtävistä, käytännönläheisistä ja työelämälähtöisistä projekteista sekä harjoituksista oppimisympäristöissä.
Esimerkki ensimmäisen vuoden rakenteesta opiskelijalle, joka suorittaa tutkinnon kahdessa vuodessa:
Ensimmäisen syys- ja kevätlukukauden aikana opitaan AhlmanEdun oppimisympäristöissä, joita ovat suuri piha- ja puistoalue, kasvihuone ja kukkasidontatilat. Opinnoissa tehdään myös ulkona monipuolisesti pihan hoitotöitä ja opitaan käyttämään erilaisia työkoneita. Lisäksi opintoihin sisältyy alan teoriaopintoja, kasvituntemusta sekä kasvibiologiaa.
Ensimmäisen vuoden keväällä alkavat ensimmäiset työelämässä järjestettävät koulutus- tai oppisopimusjaksot. Ensimmäinen työelämässä oppimisen jakso tehdään asiakaspalvelutehtävissä kukkakaupoissa tai puutarhamyymälöissä. Alkukesällä alkaa puutarhatöiden tekeminen työelämässä puistoalueilla, hautausmailla tai kasvihuoneissa.
Toisena vuotena opiskelu keskittyy myymälätyöskentelyyn ja kukkasidontatöiden tekemiseen sekä opiskelijan henkilökohtaisiin valintoihin.
Voit olla alalle sopiva, jos olet luova ja innostunut tekijä. Olet valmis kohtaamaan asiakkaita ilossa ja surussa. Sitoudut työskentelemään myös viikonloppuisin ja juhlapyhinä. Olet aloitteellinen ja motivoitunut opiskelija. Olet kiinnostunut kasveista ja haluat oppia lisää. Pidät tiimityöskentelystä ja uskallat opetella koneiden käyttöä.
Terveydellisiä rajoitteita ovat tuki- ja liikuntaelinsairaudet, allergiat ja astma.
Ammatillisen perustutkinnon opiskelijalle ei ole mahdollista majoittautua asuntolassa.
Puutarhurin koulutus antaa vahvan perustan viheralan ammattilaisuudelle – mutta oppiminen ei lopu siihen. Tarjoamme myös monipuolisia osatutkintoja, ammattitutkintoja ja erikoisammattitutkintoja, joiden avulla voit syventää osaamistasi tai suunnata urasi uuteen suuntaan.
Olitpa kiinnostunut kasvien hoidosta, kukkasidonnasta, viheralueiden ylläpidosta tai ympäristörakentamisesta, löydät meiltä koulutuksen, joka vie taitosi seuraavalle tasolle:
Ammattitutkinnot ja erikoisammattitutkinnot
Koulutuksen voi aloittaa joustavasti ympäri vuoden, jos opiskelija hankkii oppisopimuspaikan.

”Olen todella motivoitunut tekemään luovaa työtä käsilläni.” – Nanna Nurminen, puutarha-alan opiskelija
”Haaveenani on perustaa oma kukkakauppakahvila.” – Emilia Hukkanen, puutarha-alan opiskelija
Yhteishaku
Tarkoitettu peruskoulunsa päättäville ja ilman toisen asteen tutkintoa oleville. Opintoihin haetaan yhteishaussa Opintopolku-palvelussa.
Lisätietoa hakeutumisesta ja valintaperusteista löydät Yhteishaku -sivulta.
Perustutkinnon suorittaminen on opiskelijalle maksutonta ja opiskelupäiviin kuuluu lounas. Kustannuksia voi tulla esimerkiksi oppikirjoista, opintoretkistä, työvaatteista ja -jalkineista sekä muista opiskelumateriaaleista.
Jatkuva haku
Haku avoinna myös muille hakijoille (jo toisen asteen suorittaneille).
Tutkinto- ja työtodistusten toimittaminen:
Kaikki hakemuksessasi mainitsemasi opiskelu- ja työtodistukset tulee yhdistää omiin pdf -tiedostoihinsa.
Opiskelutodistukset: Tallenna nimellä Opiskelutodistukset, muista myös todistusten kääntöpuolet
Työtodistukset: Tallenna nimellä Työtodistukset
Huom! Hakemuksesi käsitellään vasta sitten, kun liitteet on toimitettu.
Opiskelutodistuksen vaihtoehtona voit jakaa Opintopolun todistuslinkin. Voit itse määrittää linkin voimassaoloajan. Linkin tulee olla voimassa vähintään hakuajan, jotta tietoja voidaan käsitellä koko hakuprosessin ajan.
Yhteishaku
Yhteishaun opiskelijavalinta tehdään hakupisteiden perusteella ja soveltuvuuskoetta ei järjestetä.
Jatkuva haku
Kutsumme hakemuksen perusteella hakijat haastatteluun.
Uusi floristiryhmä on aloittanut opintonsa!
#ahlmanedu
#ahlmanviherjakukka
#ahlmanfloristi
#kukkatoimitustampere
#opiskelijaelämää
📖 Rakas puutarhurin päiväkirja...
📍 Kaisaniemen tieteellinen puutarha & Pukinmäen puutarha (+ ABC Riihimäki)
👨🌾👩🌾🧑🌾 kukka & viher vuosmallia -25, floristiopiskelija sekä opet Ellu (viher), Anniina ja Katja (floristiikka)
kuvat selotuksineen:
2 & 3 - päivä alkoi klo.8 bussimatkalla, paussi Riihimäen ABC:lle pyhitettiin kofeiinin saamiseen ja jalkojen herättelyyn
4 - saimme bussimatkalla ohjeet paritehtävään, joka käytäisiin myöhemmin koulussa läpi, saimme pureskella kasvillisuusvyöhykkeitä läpi päivän
5 & 6 - Kaisaniemen tieteellisen puutarhan portti & etupiha, aurinko lämmitti, hesan tuuli kompensoi kylmyydellään
7 - kasvitieteellinen perustui eri huoneisiin, joita oltiin rakennettu eri kasvillisuusvyöhykkeiden mukaan kasveilla, saimme sekä sisällä, että ulkona opastetut kierrokset paikan ollessa virallisesti kiinni
8,9,10 & 12- kuvia kasveista 🌱
11 - henk.koht. lempparihuone, vaikken kaikkia edes ehtinyt näkemään 💚
13- kasvihuone, josta edelliset kuvat olivat, ulkoapäin + ulkopuutarhaa
14 - pihalta löytyvän puutarhan filosofiaa havainnollistettuna
15 - ruokatauko & paikan valitseminen missä sen viettää 🥪
16 - ei siinä vielä kaikki, matka jatkuu vielä !! 🚍
17 - päivän toinen kohde, kuka tunnistaa paikan ?
18 - valinnanvaikeus, rahan hupeneminen, onnellisuus, sellaista on shoppailla viherkasveja !! hikiä, verta ja kyynelijä vuodatimme !! 🪴
19 - sitten komistelenkin minä !! jälleen tauko Riihimäen ABC:lla, toisen opiskelijan ja Anniinan kanssa olimme järkyttyneitä vessan leikkokukista: ei spiraalia, lehdet vedessä, eikä imupinnan yritystäkään ⁉️❌️
20 - kotimatka, paras matka, eikä mikään voittanut tunnetta saada taas kofeiinia paluumatkalla pitkän päivän jälkeen, joka päättyi virallisesti klo. 18 hujakoilla kotiin kävelyllä ❤️
Kiitos kaikille reissusta ja tänne asti lukeneille <3
- Aatu
🇱🇻 Varhain maanantaiaamuna koulun auton nokka kääntyi kohti Latvian Jurmalan @bulduri.lv oppilaitosta! 🇱🇻
Mukana Ahlmanin puutarha-alan opiskelijoiden lisäksi hortonomiopiskelijoita HAMK:ista ja maisema-arkkitehtiopiskelijoita Aalto-yliopistosta. Muutaman päivän ajan olemme ehtineet kierrellä kauniilla kampusalueella, pohtia työhön perehdyttämiseen liittyviä kiperiä kysymyksiä, käydä työmaakäynnillä ja vierailla ihastuttavassa @labie_koki :ssa. 🌳
Ajomatkalla Latviaan toki pysähdyimme Pärnun hiekkarannoille ihmettelemään! 👌 Paluumatkamme alkaa lauantaina. Sitä ennen luvassa ainakin lisää dialogia työhön perehdyttämisen haasteista ja oivalluksista ja vierailu Kemperi Park -kansallispuistoon.
@hamk_horticulture @aaltouniversity @ahlmanedu @bulduri.lv #puutarhuri #puutarha #tampere #latvija #jurmala
Floristeilla oli tänään viimeinen yhteinen lähiopetuspäivä ja haikein mielin suuntaamme tahoillemme työssäoppiin, näyttöihin ja kohti tulevaisuudessa siintävää valmistumista. Aiheena oli korumaiset työt.
#ahlmanedu
#ahlmanfloristi
#ahlmanviherjakukka
#kukkatoimitustampere
#korumainensidontatyö
#arkkulaite
#ahlmanfloristi
#ahlmanviherjakukka
#ahlmanedu
#kukkatoimitustampere
Floristit opiskelevat tämän viikon arkun koristeita. Pääsimme myös katsomaan Kalle Huuhkan demoja Tampereen kukkatoimituksella. Kiitos kutsusta!
#ahlmanedu
#ahlmanviherjakukka
#arkunkoriste
#kukkatoimitustampere
#kukkastudiokallellaan
Floristit harjoittelivat surusidontaa: pisaranmallisia kimppuja ja surulaitteita sienikahvaan tehtyinä.
#ahlmanfloristi
#ahlmanviherjakukka
#ahlmanedu
#kukkatoimitustampere
#surusidonta
Puutarha ja floristiopiskelijat istuttivat jouluisia kukkakoreja. Näitä saa ostaa ravintola Kapustasta.
#ahlmanfloristi
#ahlmankukka
#ahlmanedu
