Vuoteni kirjoittajalinjalla – valintoja nyyttäripöydän äärellä

Kun löysin tiedon kirjoittajalinjasta, tunsin, että vaihtoehtoja ei ole. Linja oli jotain, mitä olin haaveillut ja tarvinnut. En ollut aikonut opiskella juuri nyt, vasta opiskeltuani vuosia työn ja perheen ohessa. Mielessä oli muuta: oli jo jonkin aikaa tuntunut, että minun olisi aika vaihtaa työpaikkaa. Mutta lähteminen tutusta ja turvallisesta ei ollut yksinkertaista. Miksi lähteä, kun vanhassa oli paljon hyvää. Yhtäkkinen ajatus lukuvuoden mittaisesta opintovapaasta kirkasti ajatuksen ottaa aikalisä, tehdä irtiotto välivuoden kautta. Vuoden, joka vieläpä vaikutti sisällöltään unelmieni vuodelta.

Hain ja pääsin kirjoittajalinjalle. Hyvästelin työpaikkani ajatuksella, etten tiedä palaanko enää. Palaaminen oli vaihtoehto siinä missä irtisanoutuminenkin. Alkoi armoton prosessi, ei pelkästään vanhasta irtaantumisen vuoksi vaan myös tulevaisuuden vaihtoehtojen suhteen. Minulla olisi koulutukset ja kokemusta, joilla vakituisen työpaikan varmasti saisi, mutta vaihtoehdoksi kaavailin ihan muuta.

Nyt, vuotta myöhemmin, opintojen viimeisellä viikolla, olen haikeana hyvästelemässä kirjoittajalinjaa. Ensi viikolla menen hyvästelemään työpaikkani, josta olen äskettäin irtisanoutunut. En ole hakenut uutta työtä. Olen ennestäänkin tiukassa taloudellisessa tilanteessa heittäytymässä epävarmaan kirjoittaja– ja freelancer – elämään, ennen kuin olen julkaissut yhtään mitään. Miksi tällainen hullutus? Vastaus on nyt jo selkeä: mikäli lähtisin täysipäiväiseen työhön pitämään lukuisia lankoja käsissäni ja kantamaan vastuuta monesta, hiipuisi ehkä kirjoittaminen. Tulisin kenties pian sanoneeksi hyvästit niille kunnianhimoisille kirjoittamissuunnitelmilleni ja -haaveilleni, joita minulla on, ja joihin minulla juuri tällä hetkellä on hitunen uskoa. Se usko saattaa olla heiveröinen vielä, siksi siihen täytyy tarttua nyt.

Viime kesänä, saatuani jo opiskelupaikan, luin kirjoittajalinjan vastuuopettaja Helenan blogikirjoituksen Miksi opiskelisin kirjoittamista. Helena mainitsi tekstissään kuusi syytä: Aika ja tila, porukka, ymmärrys, itsetunto, kirjoittaminen ja lukeminen. Jokainen näistä on osoittautunut todeksi.

Aika ja tila on ollut minulle kuin paratiisi. Minä, multitaskaukseen taipuvainen, en vieläkään käsitä, että olen saanut olla kokonaisen lukuvuoden yhden ja saman aiheen äärellä: kirjoittamisen. Yksi ja sama on todellisuudessa pitänyt sisällään paljon ja monenlaista: useita genrejä ja satoja kirjoitusharjoituksia, paljon kirjoja ja lukemista, tekstiä monessa muodossa, kirjoittaen, lukien, lausuen, esittäen. Olen halunnut tarttua moneen, imeä itseeni kaiken, mitä tarjolla on. Olen ylittänyt mukavuusrajoja ja oppinut, että olen kirjoittajana muutakin kuin se, mitä olin luullut. Ennen kaikkea olen ymmärtänyt, että kirjoittajan ääneni löytäminen ei tarkoitakaan tiettyä genreä tai valintaa, vaan oma ääneni voi näkyä hyvin monenlaisissa teksteissä.

Tiesin etukäteen, että porukka tulisi olemaan tiivis, opiskelisimmehan koko vuoden yhdessä. Mutta en tajunnut, mikä arvo kirjoittavilla ihmisillä olisi omalle kirjoittamiselleni. Keskustelut muiden kirjoittajien kanssa ovat osoittautuneet kultaakin kalliimmiksi. Opistolla asuminen on tuonut tähän oman lisänsä: aiheen äärellä on oltu opiskeluajan lisäksi ruokapöydissä, iltakävelyllä, asuntolan käytävillä ja saunan lauteilla. Olen saanut kommentteja ja kannustusta omiin teksteihini sekä oppinut valtavasti muiden kirjoitusprosesseista.

Olen lukenut kirjoja enemmän kuin vuosiin. Oma tapani sisäistää uusi genre on ollut se, että teoriaopetuksen rinnalla olen lainannut, lukenut ja selaillut kyseisen genren kirjoja. Kirjoja, joita en aiemmin olisi luettavakseni valinnut. Tätä kautta sekä pätevien opettajien opastuksella olen löytänyt itsestäni yllätyksiä sen suhteen, mitä kaikkea olen valmis kirjoittaman.

Ja sitten se itsetunto. Syksyllä kirjoitin blogissa, kuinka kirjoittajuuttani on ravisteltu. Ravistelu antoi tilaa uudelle. Nyt uskallan jo julkisesti kutsua itseäni kirjoittajaksi ja uskallan sanoa ääneen, että toivon tulevani kirjailijaksi. Jos siihen pyrin, edessä on paljon työtä ja pitkä matka, mutta juuri nyt rakentelen elämääni sitä tavoitellen.

Vuosi kirjoittajalinjalla on ollut kuin nyyttäripöytä, josta yhtä lajia on voinut maistella varovaisemmin, toista ahmia enemmän. Kukin on saanut valita haluamansa herkut kirjoittamisensa kehittymiselle. Minä olen tullut ahnehtineeksi kaikkea niin paljon kuin rajallisessa ajassa olen ennättänyt. Silti olo ei ole liian täysi, se on kylläinen ja kiitollinen. Jokaisella kirjoittajalinjalaisella on ollut omanlaisensa elämäntilanne ja tarkoitus opiskeluvuodelle. Minulle tämä oli elämässäni iso satsaus monella tapaa, siksi heittäydyinkin siihen koko rahan edestä. Nyt lähden sulattelemaan kaikkea saamaani.

Lukuvuosi kirjoittajalinjalla päättyy, mutta tästä on hyvä ponnistaa uuteen. Kiitos vastuuopettaja Helena ja kaikki upeat tuntiopettajat, kiitos mahtavat kirjoittajaystävät ja kiitos Ahlmanin upea miljöö, jossa on ollut hyvä ja inspiroivaa asua arkiviikot. Kiitos perhe, että äidillä oli mahdollisuus hypätä opistoelämään, toiseen kaupunkiin. Kiitos elämä, että olen pysynyt terveenä koko vuoden, jota koronakin on vielä ympärillä varjostanut. Olen saanut olla terve ja läsnä, saanut imeä itseeni joka ikisen tunnin, jolloin opetusta on ollut tarjolla.

Uuden oppimisen lisäksi vuosi on ollut minulle välivuoden sijaan välitila. Kaiken saamani ohella siihen on mahtunut kipuiluja ja huolia elämän ratkaisujen suhteen. Päätökset eivät ole olleet helppoja. Niihin on liittynyt menneeseen ja tulevaan liittyvää huolta, murhetta, karkailevia ajatuksia ja valvottuja aamuyön tunteja. Epäröintiä siitä, onko sydämen ääneksi luulemani sittenkin sulaa järjettömyyttä. Nyt toukokuussa ratkaisut on tehty ja mieli on tulevan suhteen rauhallinen, odottava ja toiveikas.

Entisen ja uuden välitila jatkuu. Sen on jatkuttava määrätietoisena itseni johtamisella, koska kukaan toinen ei sitä puolestani tee. Herkkuja on tarjolla yhä, mutta minun täytyy ne itse löytää, maistella ja järjestää. Juuri siksi, edessä olevan nyyttäripöydän vuoksi, tuo epävarma ja epäselvä tulevaisuus houkuttelee. Siksi uskalsin tehdä päätökseni kokeilla.

Aiemmassa työssäni olen pyrkinyt luomaan toisille rakenteet, työhyvinvointia ja hallittavan työnkuvan.  Nyt sama johtajuus on kohdennettava itseen, eikä se välttämättä ole vahvuuteni. Tiedän olevani itselleni vähemmän lempeä ja tehneeni toisinaan töitä myös oman hyvinvointini kustannuksella. Nyt toivon pystyväni johtamaan itseni määrätietoiseen työhön, antaen silti tilaa intuitiolle ja ihmeille. Ennen kaikkea: annan itselleni mahdollisuuden kokeilla taitojani siinä, mihin ei ennen ole ollut riittävästi tilaa, niin kirjoittamisen kuin muidenkin osaamisieni suhteen. Tiedän katuvani myöhemmin, jos en tee tätä juuri nyt. Ainakin kokeilen! Aina on mahdollisuus valita uudelleen.

Katja Villanen-Juvakka
Kirjoittajalinjalainen 2021-2022