Skip to content
Ammatillista koulutusta, taideaineita, pelilinjoja, lähiruokaa sekä kokous- ja majoituspalveluja maaseutumiljöössä, Tampereen keskustan kupeessa.

Pyrähdys ja sitten tervehdys

 

Ja niin lensin kesän loppupuolella tänne Ahlmanille. Kumppaneiksi sain kampusta piirittävän, uhanalaiseksi luokitellun suomenkarjan sekä kirjoittajatoverit. Niin voi kirjoitustaiteemmekin väristä uhanalaisena. Siksi Ahlmanillta harjoitusta ja suojelua haemme. Vaikka emme astelisikaan näillä pelloilla yhtä rauhallisesti ja leppeästi, häntiämme heilutellen, kuin nämä länsi-, itä- ja pohjoissuomen karjojen jalot edustajat. 

Sisäinen maalaistyttöni ja rauhaisan elon kaipuuni nostivat luudan varttaniNiin olen monissa keitoksissa kuplinut, epäkypsässä keski-iässäkinKeltaisen talon keskuskammarissa ja asuntolatuvassa keitän tervapadassani runoja, proosan tynkää, tuokiokuvia. Toisinaan saan aineksia kirjastoista ja vaikkapa nettiavaruuksista. Toisinaatulee keitokset viedä kampuksen ulkopuolelle hämmennettäviksi. Kun ei kaupunkikeskustakaan kaikkine virikkeineen kaukana ole. Keitosten päämausteina ilohämmennys ja muita elämän eliksiirejäLupia en anonut mistäänpaitsi itseltäni sitäkin enemmän.  

Noiduin jo ennen lähtöä, että päivittäiset kirjoittamismatkani luudan selässä ovat välttämättömiä. Lyhyt pyrähdys tai pidempikin lentoolkoonkin että mahalaskuihin päätyä voin. Tai laskeutuapa kartanon edustan suurimman saarnipuun oksalle, edes unissa. Kirjoittamiseen tulee liittää myös Ahlmanin Helenan ja kumppanien täsmätaiatSaatan taas hiiskua tähän blogiin, kun keitokseni kypsyvät, ajoittain valmistuvatkin.      Värisevänä, väräjävänä, hiuksissani välähtää muutama hopeasuortuvakin 

Sillä välin nuo jalot luontoedustajat käyskentelevät verkkaisesti rytmeissäänhyvine hermoineen ja leppeine hienoine häntineen. 

 

Rea Paloheimo, Kirjoittajalinja 2020 – 2021