Kauhuproosa: Viimeiset sanat

Kirjaston kellarissa kuljetan mustekynää viimeisten sanojen päältä. Viimeiset sanani sinusta, viimeiset minusta itsestäni. Viimeiset sanat viimeisistä hetkistämme täällä.

Sinä olit niin täydellinen. Niin hellä ja hyvä.

Loisteputket katossa vilkahtavat, aika on melkein loppu. Tänne, ihmistiedon viimeiseen linnakkeeseen, minäkin jätän viimeiset tietoni.

Onko ketään muuta enää jäljellä? Jos löydätte tämän, seuratkaa reittiäni…

Kynäni muste hupenee, jälki paperilla hiipuu heikommaksi. Samapa tuo – päätöksessä on myös elämäni.

Tottumuksesta vilkaisen olkani yli, mutta vielä katseeni ei tapaa ketään. Seuranani ovat vain kaatuneet tammihyllyt ja sirotellut paperit, kurimuksen kaaos entisessä sivistyksen kehdossa.

Hymysi valaisi kaikki tiemme.

Jokin pimeydessä kahahtaa, vaatii huomiota. Kieltäydyn nostamasta kynää; en tahdo vielä nähdä, en vielä todistaa. Kiireesti päätän kirjeeni, suljen sanoihin viimeisen toivoni.

Jos löydätte tämän, kiireesti, lähtekää kiireesti

Viimeisessä kirjastossa viimeiset kyynelet kastelevat paperini. Kuulen jo laahaavan askelluksesi. Olet tulossa noutamaan minutkin.

Sinä olit täydellinen.

Nyt olet vain nälkäinen. Niin nälkäinen.

~ Maria Aarnio

Kuva: John-Mark Smith/Pexels.com