Skip to content
Ammatillista koulutusta, taideaineita, pelilinjoja, lähiruokaa sekä kokous- ja majoituspalveluja maaseutumiljöössä, Tampereen keskustan kupeessa.

Hae meille töihin: Apulaisrehtori

AhlmanEdu on uudistunut vuoden 2022 alussa. Tavoitteenamme on olla välittävin yhteisö oppia, kasvaa ja kehittyä. Meillä on hyvä olla ja hyvä tulla. AhlmanEdu on yksityinen oppilaitos, jossa yhdistyy koulutusten lisäksi palvelutoiminta. Tarjoamme ammatillista ja kulttuurialojen koulutusta sekä lähiruokaa ja kokous- ja majoituspalveluja. Kehittämistehtävämme koskettavat laajasti koulutusta ja elinkeinoelämää. Toimipisteemme on Tampereella ja tarjoamme haasteellisen sekä monipuolisen tehtäväkentän viihtyisässä työympäristössä osana huipputiimiä.

 

Tule apulaisrehtoriksi osaksi välittävintä yhteisöämme!

 

AhlmanEdun koulutuspalveluiden arkea johdetaan tällä hetkellä rehtorin ja ammatillisen koulutuksen päällikön voimin. Pihapiirimme Väentuvassa olisi vielä tilaa kolmannelle opetuksen hallinnon osaajalle, joka täydentäisi osaamistamme koulutuspalveluiden suunnittelun ja laadun näkökulmasta. Tule meille apulaisrehtoriksi johtamaan aktiivisesti toimintaansa kehittäviä opetuksen ammattilaisia sekä vuorovaikuttamaan motivoituneiden ja luovien opiskelijoiden kanssa.

 

Apulaisrehtorina osallistut koulutuspalveluiden strategiseen ja päivittäiseen johtamiseen. Vastaat yhdessä osana eri tiimejä siitä, että tavoitteet muuttuvat konkreettiseksi operatiiviseksi toiminnaksi. Erityisesti tehtävänäsi on suunnitella ja toteuttaa koulutuspalveluiden prosesseja yhdessä muiden sisäisten palveluiden asiantuntijoiden kanssa. Huolehdit osaltasi, että koulutuspalveluilla on riittävät resurssit arjen pyörittämiseen ja pitkän tähtäimen tavoitteiden saavuttamiseen.

 

Tehtävääsi sisältyy vapaan sivistystyön ja opetuksen hallinnon esimiestehtäviä. Apulaisrehtorina toimit tarvittaessa rehtorin sijaisena.

 

 

Odotamme sinulta

Sinulta on tehtävään soveltuva korkeakoulututkinto. Omaat kokemusta ammatillisen koulutuksen ja/tai kansanopiston hallinnosta. Sinulle ovat tuttuja koulutuksen järjestäjän toimintaan vaikuttavat lainsäädännön ja rahoituksen perusteet. Olet suunnitelmallinen ja sinulla on prosessimainen ajattelutapa. Ymmärrät valmentavan johtamisen merkityksen ja pystyt sparraamaan muita kohti yhteisiä tavoitteita.

 

Toivomme sinulta

Sinulla on kertynyt kokemusta esimiestyöstä. Olisi hienoa, jos olisit osallistunut ammatillisen koulutukseen laatuun liittyvien asioiden käsittelyyn, kuten KARVI-arviointeihin. Haluaisimme kehittää omaa laadunhallintaamme ja sinulla voisi olla siinä rooli oman kiinnostuksen mukaisesti. Ammatillisessa koulutuksessa meillä on käytössä tiimioppimisen pedagoginen malli, joten kerro toki myös, jos sinulla on kokemusta siitä.

 

Tarjoamme sinulle

  • strategiamme mukaisen välittävimmän yhteisön oppia, kasvaa ja kehittyä
  • kehittämismyönteisen ja innovatiivisen työyhteisön
  • hyvät kehittymismahdollisuudet
  • monipuolista TYHY-toimintaa mm. ePassi-etuus, kuntosalin käyttöoikeus, vuosittaiset TYHY-päivät, liikuntapistekampanja
  • kattavan työterveyden ja vakuutusetuudet

 

Kiinnostuitko tehtävästä? Lähetä meille hakemuksesi palkkatoiveineen yhdessä ansioluettelon kanssa viimeistään 18.2.2022 aiheella Apulaisrehtori sähköpostitse osoitteeseen hakemukset@ahlman.fi.  Lisätietoja tehtävästä antaa rehtori Taina Eweiss, puh. 043 8200 932 ti 8.2.2022 klo 14.00–16.00 ja pe 11.2.2022 klo 14.00–16.00.

 

Lähetämme haastatteluun valituille ennakkotehtävän 23.2.2022 mennessä. Haastattelut pidetään 2.3.2022.