Skip to content
Ammatillista koulutusta, taideaineita, pelilinjoja, lähiruokaa sekä kokous- ja majoituspalveluja maaseutumiljöössä, Tampereen keskustan kupeessa.

Esittelyssä sanataiteen koulutuspäällikkö Helena Murtonen-Leppä

Helena Murtonen-Leppä nauttii työstään kirjoittajalinjan vastuuopettajana ja sanataiteen koulutuspäällikkönä ja tekee työtään täydellä sydämellä. Hänen oma tiensä kirjoittajuuteen ei ole ollut suorin mahdollinen. Hän on ensimmäiseltä koulutukseltaan tradenomi ja toimi ulkomaankaupan alalla. Työ sai Helenan kuitenkin voimaan huonosti ja hän tunsi rakkaiden kiinnostuksen aiheidensa, kirjallisuuden, Suomen taiteen ja taidehistorian nostavan päätään. Hän repäisi itsensä irti oravanpyörästä ja lähti lukemaan kirjallisuutta Tampereen yliopistoon, josta valmistui maisterina äidinkielen ja kirjallisuuden opettajaksi. Hän teki koulutustaan vastaavia töitä lukiossa ja peruskoulussa, mutta jokin tuntui silti olevan pielessä.

Eräänä kesänä Helenan silmiin osui ilmoitus luovan kirjoittamisen perusopinnoista, ja se oli menoa! Luovan kirjoittamisen opintoja seurasi Viita-Akatemia, jossa vietetyt vuodet ovat Helenan elämässä hyvin merkityksellisiä. “Oli hienoa olla siinä kirjoittavassa yhteisössä, saada palautetta, kehittyä ja puhua omasta kirjoittamisestaan ilman häpeää, samankaltaisten ihmisten seurassa.” Helena kirjoitti Viita-Akatemian vuosinaan paljon ja pärjäsi hyvin myös kirjoittamiskilpailuissa.

Suurimpana ammatillisena onnenpotkunaan Helena kokee AhlmanEdun kirjoittajalinjan vastuuopettajan työn. “Saa olla työkseen rakkaiden asioiden kanssa ja aidosti kohdata ihmisiä.” Työssään hän pystyy toteuttamaan kanssakulkijan ja kannustajan roolia, joka on häneen sisäänkirjoitettu. Hänelle on tärkeää, että ihmiset ympärillä voi hyvin. “En koskaan halua unohtaa sitä, miten herkkää hommaa kirjoittaminen on. Siihen liittyy niin paljon henkilökohtaisia nyansseja ja kipuiluja. Kun oma kultasuoni löytyy, se on myös pelottavaa. Mistä se kaikki tulee? Siinä on tunteidensa vietävänä, maailma on rajaton. Voi luoda mielikuvituksestaan mitä vaan, ja siellä on myös varjoja.” Oma kirjoittajuus on Helenalla vahvana, hänen on pakko saada kirjoittaa myös itse. Hän julkaisi juuri Hopeapajun varjossa elämä -romaanin, joka julkaistiin edellisenä kesänä myös jatkokertomuksena Kangasalan Sanomissa. Helena arvostaa myös sitä, että hänellä on samankaltaisesti ajattelevia työkavereita. Erityisesti AhlmanEdun taidealojen opettajien yhteisössä saa olla juuri sellainen kuin on, rauhassa oma itsensä.

Helena suosittelee AhlmanEdun kirjoittajalinjaa kaikille niille, jotka haluavat keskittyä vuoden verran omaan kirjoittamiseen. Linja sopii eri elämäntilainteisiin, eri ikäisille ja on mieletön mahdollisuus tulla tapailemaan unelmiaan ja ottamaan itseensä uutta näkökulmaa. “Kirjoittaminen on laji, jossa ihmisellä ei ole eräpäivää. Aloita milloin tahansa. Ikä tai menneisyys ei ole este. Kirjoittamisen alalla ei ole oikeaa tai väärää. On ihanaa seurata miten aikuinen ihminen löytää itsensä. Elämä on täynnä ihmeitä! Mitä tahansa voi tapahtua. Siinä missä sattuu ikäviä asioita, on myös positiivisia asioita. Tämä on kaikkein paras hengähdystauko kirjoittavalle ihmiselle, joka haluaa syventää suhdetta itseensä.”

Lue kirjoittajalinjasta lisää täältä!