Skip to content
Ammatillista koulutusta, taideaineita, pelilinjoja, lähiruokaa sekä kokous- ja majoituspalveluja maaseutumiljöössä, Tampereen keskustan kupeessa.

Esittelyssä musiikin koulutuspäällikkö Sami Kainulainen

Musiikin koulutuspäällikkö ja opettaja Sami Kainulainen on myös muusikko, musiikintekijä ja musiikkialan yrittäjä. Aikoinaan itsekin Oriveden Opiston musiikkilinjan käynyt Sami valmistui Jyväskylän yliopiston Musiikin laitokselta maisteriksi ja tämän jälkeen luki itsensä musiikkipedagogiksi TAMK:n musiikkiteknologialinjalta. Itseään ja taitojaan mieluusti kehittävä Sami on täydentänyt osaamistaan mm. sävellyspedagogiikan opinnoilla. “Opettajana tykkään haastaa ja kehittää itseäni. Vuosien varrella oma osaamiseni on laajentunut ja monipuolistunut. Taiteessa ei ole absoluuttisia totuuksia, ei oikeita tai vääriä vastauksia ja se antaa työhön ja tekemiseen mielenkiintoisen laajaa tulokulmaa.” Samin ajatus opettajuudesta ja toisten auttamisesta kypsyi hiljalleen. Yhdistelmä muusikkoutta, luovaa tekemistä ja opettajuutta on hyvä ja toimiva yhdistelmä. Ne ruokkivat toisiaan mukavassa tasapainossa, toisilleen virtaa ja ideoita antaen.

Sami nauttii työssään AhlmanEdussa siitä, että pääsee tekemään monenlaista luovaa luovien ihmisten kanssa, niin taidealojen työyhteisössä kuin opiskelijoidenkin kanssa. Taidealoilla tekemisen kautta oppiminen on keskiössä ja omaa osaamistaan pystyy hyödyntämään työssä monipuolisesti. “Tärkeintä on se, että kaikki mitä tehdään, on opiskelijalle hyödyllistä, kaiken tulee lähteä opiskelijan omista tarpeista. Pidän ihmisläheisestä otteesta, ja mielestäni opettamisessa pitää olla myös huumoria mukana. Asiasisältö otetaan vakavasti, mutta tekeminen itsessään saa olla leppoisaa.”

Vapaan sivistystyön formaatti sallii monipuolisten sisältöjen tarjoamisen. Opetussuunnitelma ei ole ulkoapäin annettu, joten sitä voidaan muokata opiskelijoiden mukaan, jotka tulevat hyvin erilaisista lähtökohdista. “Musiikkilinja on monenlaisille ihmisille ja erilaisiin elämäntilanteisiin, oli mielessä sitten musiikinalan jatko-opinnot, kokopäiväinen harrastaminen tai halu kokeilla, olisiko musiikki itseään varten. Vuosi musiikkilinjalla laajentaa musiikillisia näköaloja ja fokusoi oman tekemisen suuntaa. Lukuvuotta voi täsmäyttää opintojen sisältöjen kannalta omiin intresseihin. Usein käy niin, että vuoden aikana omat suunnitelmat ja tähtäimet täsmentyvät ja oma juttu rupeaa löytymään. Voi käydä niinkin, että intressit laajenevat esimerkiksi uusiin instrumentteihin tai musiikkityyleihin. Tarjoamme kaikenlaisille muusikoille tilaisuuden keskittyä kokopäiväisesti omien taitojen hiomiseen ja tekemisen vauhdittamiseen.”

Lue lisää musiikkilinjasta täältä!