Skip to content
Ammatillista koulutusta, taideaineita, pelilinjoja, lähiruokaa sekä kokous- ja majoituspalveluja maaseutumiljöössä, Tampereen keskustan kupeessa.

Ahlmanin aamut

Minulla on aina ollut tapana lykätä eteenpäin sitä, mistä eniten pidän. Ei, en kirjoitakaan vielä, jätän sen tuoman mielihyvän tuonnemmaksi. Mutta kun pääsen alkuun, kirjoittaminen on minulle lepoa, jopa työssäni, silloin kun huomaan, että osaan kirjoittaa hyvin ja selkeästi, kertoa ymmärrettävästi monimutkaisista ja vaikeista asioista.

Mutta lakkasin kunnioittamasta itseäni, kun en saanut kirjoittaa niin hyvin kuin osasin. Kun joku muu otti tekstini, kirjoiti sen uudestaan, teki selvästä epäselvää. Työssäni kaikki tekstit ovat yhteistä omaisuutta. Täällä ne ovat minun.

Olen ollut kirjoittajakoulutuksissa, lyhyissä ja pitkissä, erilaisten opettajien ja erilaisten ihmisten kanssa. Aina olen oppinut paljon ja päättänyt, että nyt saa kurssit loppua, nyt alan kirjoittaa. Sitten menen taas kurssille.

On vuosia, jolloin kirjoitin paljon, koska se oli ainoa keino selvitä. En osannut kirjoittaa onnesta. Nyt opettelen kirjoittamaan siitä ja sanoudun irti häpeästä, joka kulkee mukanani.

Aamut ovat parasta aikaa kirjoittamiseen. Silloin mikään ei vielä ole sutannut mieltäni, aivoni ovat unen jäljiltä vähän takkuiset, minulla on kahvia ja yöpuvussa pieniä kukkia.

Kissat ovat mustasukkaisia kirjoittamisesta. Ne tietävät, että olen ihan kokonaan muualla. Kun kirjoitin kommentteja muiden teksteihin, Ossi tuli makaamaan papereiden päälle. Kissa tulee aina siihen, missä on eniten valoa ja lämpöä.

Anne Koskela
kirjoittajalinjan opiskelija