Skip to content
Ammatillista koulutusta, taideaineita, pelilinjoja, lähiruokaa sekä kokous- ja majoituspalveluja maaseutumiljöössä, Tampereen keskustan kupeessa.

7.12.2020 alkaen Juha Leppäniemestä Ahlmanin uusi toimitusjohtaja

 

Ahlmanin koulun säätiön uudeksi toimitusjohtajaksi on valittu Juha Leppäniemi. Yhteiskuntatieteiden maisteri Juha Leppäniemi aloitti Ahlmanin toimitusjohtajana 7.12.2020 alkaen. Leppäniemi on tehnyt noin 15 vuoden työuraa hotelli- ja matkailualalla ja hänellä on työtaustan lisäksi myös vahva koulutustausta matkailuliiketoiminnoista. Leppäniemi asuu Vesilahdella ja hoitaa vapaa-ajallaan hevosia.

”Käsi sydämellä tulen innostuneesti sekä motivoituneena uusiin työtehtäviin. Odotukset olivat korkealla ja ovat edelleen nousussa. Odotan itseltäni paljon, erityisesti sitä, että voin johtaa tätä organisaatiota sen ansaitsemalla tavalla”, Juha Leppäniemi kommentoi.

”Timo on tehnyt täällä erinomaista työtä ja odotan innolla yhteistyötä Ahlmanin henkilöstön kanssa. Lähtöasetelma on hyvin myönteinen”, Juha Leppäniemi jatkaa.

Ahlmanilla toiminut toimitusjohtaja Timo Jaakkola toivoo Leppäniemelle menestystä uusiin tehtäviin.

”Kiitän kaikkia yhteistyötahoja sekä sidosryhmiä hyvästä yhteistyöstä! Toivon, että yhteistyö jatkuu Ahlmanilla edelleen”, Timo Jaakkola kiittää.